Etsi
Halo 5:n julkaisuviikolla rikottiin reilusti ennätyksiä.
Electronic Arts ja Xbox ovat laittaneet käyntiin jälleen NHL-pelisarjaa koskevan turnauksen, jonka tarkoituksena olisi löytää Suomen paras virtuaalijääkiekkoilija.
Sega pohtii Shenmue-uusioversioiden mahdollisuutta kolmannen osan julkaisun alla.
Microsoft painottaa konsoliensa kohdalla tästä lähin käyttäjätilastoja, ei myyntilukuja.
Xbox-pomo Phil Spencerin mukaan Xbox Onen möhlitty julkistus rampauttaa konsolin myyntipotentiaalia edelleen.
Xbox-kehitysyksikön uumenista on paljastunut julkaisematon ja kokonaan julkistamaton South Park -peli.
Lokakuussa Games with Goldin voimin pelaamaan päästään varsinkin moderneja seikkailupelejä, joskin mahtuu mukaan myös Xbox 360:n Ground Zeroeskin.
Xbox-pomo Phil Spencer on jälleen avautunut inhostaan konsolisotia kohtaan.
Laran marraskuiset seikkailut Siperiassa ovat päässeet vuorollaan grafiikkasyyniin.
Forza Motorsport 6:n suorastaan törkeän suloisella trailerilla muistellaan menneitä.
Xboxin televisio-ominaisuudet jatkavat laajentumistaan ensi vuonna, mutta sitä ennen on taaksepäin yhteensopivuuden ja uuden käyttöliittymän vuoro.
Microsoftin Gamescom 2015 -lehdistötilaisuutta voi seurata suorana täältä. Lähetys alkaa kello 17:00.
Microsoft jäi viime vuosineljänneksellä reilusti tappiolle, mutta yhtiön Xbox-tuotot eivät pettäneet.