Microsoft lopettaa konsoliensa myyntilukujen raportoimisen

Microsoft painottaa konsoliensa kohdalla tästä lähin käyttäjätilastoja, ei myyntilukuja.

25.10.2015 09:57

Microsoft lopettaa konsoliensa myyntilukujen raportoinnin lehdistölle.

Tällä viikolla medialle lähetetyn tiedotteen mukaan Microsoft keskittyy tilastoissaan tästä lähtien käyttäjämäärien ja tuottojen seurantaan, ei konsoliensa kappalemyynteihin. Xbox Liven kuukausittaiset käyttäjäluvut toimivat yhtiön mukaan tulevaisuudessa konsolien suosion mittapuuna viime aikoina laskussa olleiden myyntilukujen sijaan.

Uusi politiikka kulkee käsi kädessä Microsoftin Xbox-johtaja Phil Spencerin tuoreiden lausuntojen kanssa. Mies on painottanut viime viikkoina Xboxin keskittyvän niin kutsuttujen konsolisotien ja PlayStation 4:n kanssa kisailun sijaan oman käyttäjäkantansa kasvattamiseen ja hemmotteluun. Selkeiden myyntilukujen poistaminen talousraporteista tekee kilpailevien konsolien suoran vertailun hankalammaksi myös lehdistölle, mikä lienee yhtiön päämäärä.

Uudet tuulet eivät välttämättä tarkoita, etteikö myyntiluvuista kuultaisi enää koskaan, mutta kappalemäärät loistavat poissaolollaan ainakin yhtiön viimeisimmässä vuosineljännesraportissa.

Lähde: MCV, Gamasutra

Lisää luettavaa