Etsi
Kärkkäistä kommenteistaan tutulla ohjaajalla on muutama valittu sana.
Toimintapelien aatelin uudelleenlämmittelyt pelittävät yhä silkinpehmeästi.
Helmikuun puolivälissä päästään niin vuoropohjaisen kuin tyylikkään toiminnan makuun.
Toimintakaksikko saa remasteroidut versiot Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.
Jos pelimaailmasta löytyy vastike B-elokuville, Vanquish on sitä itseään. Puhdasta hölmöyttä, hulluutta ja mukavaa viihdettä.
Monen vuoden odottelun jälkeen Rime julkaistaan viimein tällä viikolla. Siinä ohessa tarjolla on myös esimerkiksi toisen maailmansodan strategiaa Steel Divisionilla ja Vanquishin pc-versiota.
Vain edellissukupolven konsoleilla aiemmin saatavilla olult Vanquish kiidättää vihdoin myös Steamiin.
Bayonettan jälkeen Vanquish vaikuttaisi olevan seuraava pc-käännöksen saava PlatinumGames-peli. Asiasta on osuvasti kiusoiteltu Steamissa Bayonettan avulla.
Shinji Mikamin kauhupeli The Evil Within esittäytyy uudessa trailerissa.
Platinum Gamesin vuosi 2013 on iso. Kehittäjä esittelee vuoden julkaisut.