Etsi
No Man's Sky teki poikkeuksellisen tempun kahdeksan vuotta julkaisunsa jälkeen.
Lokakuussa avaruus on aina vain useamman hyppysissä.
Hello Gamesin Sean Murray kertoo studion ottaneen myös opikseen No Man's Skysta.
Hello Gamesilta ei kunnianhimoa puutu.
No Man's Sky -kehittäjät jatkavat pelinsä kehitystä viikottaisilla päivityksillä ja paremmalla kommunikoinnilla.
No Man's Sky on ulkona, mutta ei täysin ilman ongelmia varsinkaan pc:llä. Muun muassa suorituskykyongelmista on kiivaasti raportoitu.
Hieman ennen No Man's Skyn virallista julkaisua pelin musiikkiääniraita on saapunut kuunneltavaksi monessakin eri muodossa.
No Man's Sky -pelin nimestä on aina sen julkistuksesta kamppailtu salassa. Nyt ongelma on kuitenkin ratkaistu.
No Man's Sky nähdään kyllä vielä pc:lläkin ajan kanssa.
Sony on julkaissut esittelyvideon Hello Gamesista, jonka monet tuntevat nykyisin varsinkin kunnianhimoisen No Man's Sky -pelin kehittäjänä.