Etsi
Lohikäärmeettömäksi roolipeliksi lupailtu Kingdom Come: Deliverance onnistui vakuuttamaan pelaajat. Kickstarter-kampanja poiki projektille yli miljoona puntaa.
Aina yhtä nostalgista pikseligrafiikka hyödyntävä 2D-seikkailu La-Mulana 2 on lyönyt itsensä läpi Kickstarterissa.
Joukkorahoituspalvelu Kickstarteriin on isketty. Luottokorttitietoja ei ole vuotanut, mutta salasanojen vaihtaminen on suositeltavaa.
NES-pelien hengessä rakennettu Shovel Knight -loikinta saapuu lapparitoimintansa kanssa vihdoin jakeluun kevään alkaessa.
Yasumi Matsunon vuoropohjainen Unsung Story -roolipeli kutsuu pelaajilta apua muuttuakseen muuksikin kuin mobiilipeliksi.
Broken Agen ensimmäisen osan saavuttua pelin tukijoille on alkupuolikas saanut samalla myös varsinaisen julkaisupäivänsä.
Fantasiamassiivimoninpeli Pantheon: Rise of the Fallen sai oman joukkorahoituskampanjansa.
Joukkorahoittajat pääsevät käsiksi Broken Age -seikkailupelin ensimmäisen osaan huomisesta alkaen, muut saavat odottaa virallista julkaisua.
Mittava videomaistiainen Dreamfall Chaptersista antaa valaisevan kuvan uutukaisen järjestelmistä ja aikomuksista.
Kickstarter-pelihankkeiden joukkorahoitus rikkoi 200 miljoonan dollarin rajan vuonna 2013.
Kickstarterin kautta puolella miljoonalla rahoitettu République-peli aloittaa tarinansa kuluvan viikon aikana.
Avaruussimulaattori Elite: Dangerousin alphatesti avautui kukkaronsa reilusti avanneille tukijoille.
Obsidian Entertainmentin joukkorahoitettu Project Eternity -roolipeli on nyt Pillars of Eternity.