Etsi
Uusi kausi Escape käynnistynee marraskuun paikkeilla.
Kansainvälinen jalkapalloliitto haluaa FIFA-pelejä myös EA:n ulkopuolelta.
Huhut ovat antaneet ymmärtää, että luvassa olisi Escape from Tarkovin ja Hunt: Showdownin innoittamaa menoa.
Uusi Dragon Age saadaan pc:n ohella vain PlayStation 5:lle ja Xbox Series -koneille.
Battlefield 2042:n jo julkistuksesta asti kiusoiteltu Hazard Zone -pelitila on tiimi- ja tavoitepohjaista toimintaa.
Uusi sopimus pelaajajärjestö FIFPROn kanssa vahvistui puolestaan tällä viikolla.
EA on rekisteröinyt uuden jalkapallotavaramerkin.
EA:n omistukseen siirtynyt Codemasters kertoo työstävänsä isoa peliprojektia.
Electronic Artsilla pohditaan miltei 30 vuotta kestäneestä kumppanuudesta irtautumista.
Jukka Moilanen käy tuoreella pelikuvavideolla yksityiskohtia, mietteitä ja fiiliksiä tulevaisuuden taistelutantereelta.
149 esineelle tarjolla 1 200 uutta varianttia.
Ensi vuoteen asti ei sentään tarvitse odotella.
Imola ja Jedda saapuvat myös vielä myöhemmillä päivityksillä.