Ystävänpäivä on peruttu: Persona 5:n länsijulkaisu siirtyi kevääseen

Persona 5:tä on päädytty lykkäämään vielä ainakin kertaalleen lännessä. Nyt peliä kaavaillaan pihalle huhtikuuksi.

16.11.2016 21:07

Kuumeisesti odotetun Persona 5 -roolipelin odottelu ei päätykään lännessä vielä 14. helmikuuta. Julkaisija Atlus on tuoreen verkkolähetyksen yhteydessä välittänyt suru-uutisen, että pelin tuloa Eurooppaan ja Amerikkaan on jouduttu lykkäämään nyt aina huhtikuun 4. päivään asti.

Lykkäyksen ei pitäisi olla toki pelin kannalta huono asia. Atlusin mukaan julkaisua siirrettiin, jotta pelin käännöksen laatu on varmasti hyvässä kuosissa varsinkin nyt kun peli on osoittautunut menestykseksi kotimaassaan Japanissa. Lisäbonuksena Persona 5:een tuodaan heti julkaisussa saataville myös ilmainen lisäsisältöpaketti, joka mahdollistaa pelin pelaamisen japaninkielisellä ääninäyttelyllä.

Japanissa Persona 5 julkaistiin syyskuussa PlayStation 4:lle ja PlayStation 3:lle. Myös lännessä pelistä saadaan kauppoihin molemmat versiot.

Lähde: PlayStation Blog, IGN

Lisää luettavaa