Uusien tietojen mukaan peliyhtiö Ubisoft on perunut Yhdysvaltojen historiaa käsittelevän Assassin’s Creed -pelin poliittisten jännitteiden vuoksi viime vuonna.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Game File -sivusto keskiviikkona. Sen hankkimien tietojen mukaan peliyhtiö oli tekemässä uutta peliä, joka olisi sijoittunut aikaan heti Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Suunnitelma päätettiin kuitenkin perua kesällä 2024, koska Ubisoft arvioi Yhdysvaltain poliittisen ilmapiirin olevan tällä hetkellä liian jännitteinen pelin aihepiiriin nähden.

Game Filen mukaan pelin tarina olisi seurannut entistä orjaa, joka liittyy salamurhaajien ryhmään ja taistelee Ku Klux Klania vastaan. Peli olisi käsitellyt rotusortoa ja sisällissodan jälkeisiä yhteiskunnallisia muutoksia.

Lähteiden mukaan päätökseen vaikutti myös negatiivinen palaute Assassin’s Creed Shadows -pelistä. Pelissä esiintyy historiallinen musta samurai nimeltä Yasuke.

Peruttu peliprojekti oli vielä suunnitteluvaiheessa, ja sitä kehitettiin Ubisoft Quebecin studiolla, joka on tehnyt myös Odyssey– ja Syndicate-pelit. Ubisoft ei ole kommentoinut asiaa.

Lähde: IGN

Lue myös: Tuhti Assassin’s Creed Shadows -päivitys saapui – lisää toimintaseikkailuun uuden tehtävän sekä muutoksia pelikokemukseen

Lue myös: Assassin’s Creed Mirage saa yllätyslaajennuksen – luvassa kokonaan uusi pelialue ja vieläpä ilmaiseksi