Xboxin huhtikuun päivitys tuo uuden hakukokemuksen ja lisää säätövaraa virransäästöön

Xboxin uusin järjestelmäpäivitys on pian täällä.

13.4.2023 09:20

Xboxin huhtikuun järjestelmäpäivitys julkaistaan pikapuoliin.

Microsoft on kertonut etukäteen hieman lisätietoja tämän kuun päivityksen annista. Luvassa on uudistuksia konsolin hakutoiminnallisuuksiin sekä enemmän säätövaraa virransäästötoimintoihin.

Yhtiö kuvaa päivitetyn hakukokemuksen sisältävän uudistetun ulkonäön, galleriatyylisen sisältösivun, uusia suodatusvaihtoehtoja sekä mahdollisuuden tehdä hakuja suoraan YouTubesta. Hakutoimintoon pääsee käsiksi mistä vain konsolin käyttöliittymältä ohjaimen Y-painikkeella.

Päivityksen myötä Xbox-käyttäjät voivat myös hienosäätää konsolin aktiivista käyttöaikaa. Aktiivisena aikana konsoli ei sammu kokonaan, vaan pysyy lepotilassa valmiina käytettäväksi. Aktiivisen ajan ulkopuolella konsoli sammutetaan, jolloin virrankulutus laskee 0,5 wattiin, mikä on merkittävästi alhaisempi verrattuna aktiivisen ajan 10-15 watin kulutukseen.

Päivityksen tarkkaa julkaisuaikataulua ei ole vahvistettu. Microsoft kertoo kuitenkin päivityksen jakelevansa päivityksen käyttäjille lähiaikoina.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa