Xbox on vahvistanut neljä ensimmäistä PlayStation- ja Switch-julkaisuaan.

Nintendo kertoi aikaisemmin tänään Obsidian Entertainmentin Pentimentin ja Groundedin saapumisesta Switch-konsolille. Nyt joukkoon on liittynyt kaksi PlayStation 5:lle julkaistavaa peliä.

Huomenna Switchille saapuvan Pentimentin on vahvistettu ilmestyvän samaan aikaan myös PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle. Seuraavana pelinään Xbox taas tuo Tango Gameworksin rytmitoimintapeli Hi-Fi Rushin PS5-pelaajien saataville 19. maaliskuuta.

YouTube video

Selviytymispeli Grounded julkaistaan huhtikuun 16. päivä Switchin lisäksi PS4:lle ja PS5:lle. Groundedin kerrotaan lisäksi tukevan yhteispeliä Nintendon, PlayStationin, Xboxin ja pc:n välillä. Raren Sea of Thievesin taas kerrotaan tulevan PS5-pelaajien saataville 30. huhtikuuta.

Lähde: Xbox