Wolfensteinin natsivalta kaatuu niin hiippailuun kuin kaaokseenkin

Wolfenstein: The New Orderin video havainnollistaa, että hiippailukin on vaihtoehto natseja vastaan.

30.4.2014 14:15

Vajaan kuukauden päästä on jälleen aika pelata uutta Wolfenstein-peliä. Ruotsalaisella Machine Gamesilla kehitteillä oleva Wolfenstein. The New Order onkin saanut jälleen yhden uuden trailerin, jossa peli nähdään jälleen hieman uudessa valossa.

Uudessa trailerissa The New Orderista vilautellaan yhtä yksittäistä pelin kenttää, jota kuitenkin pelataan videolla kahdella eri tavalla. Ensimmäinen puolikas pätkästä menee hiippaillun ja hiljaisten tappojen merkeissä, kun taas toisessa puolikkaassa kainaloon otetaan kaksi kappaletta rynnäkkökivääreitä.

Julkaisunsa Wolfenstein: The New Order saa toukokuun 20. päivä. Peli tuodaan sekä Xbox Onelle, Xbox 360:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle että pc:lle.

Lisää luettavaa