Netflixin hittisarja The Witcher on palaamassa kolmannelle tuotantokaudelleen ensi viikolla. Ennen tätä on kuitenkin hyvä verestää muistoja kahden edellisen kauden tapahtumista.
Suoratoistopalvelu julkaisi vajaan kolmen minuutin kestoisen kertausvideon, jossa käydään ytimekkäästi läpi sarjan päähenkilöiden matka tähän mennessä. Videon on saapunut selostamaan kukas muukaan kuin Joey Batey, joka nähdään sarjassa tarinoita kertovana Jaskier-bardina.
Hän kertaa videolla oman taipaleensa lisäksi Geraltin (Henry Cavill), Yenneferin (Anya Chalotra) ja Cirin (Freya Allen) kohtaamia käänteitä. Video sisältää siis juonipaljastuksia sarjan ykkös- ja kakkoskausilta, joten sen pariin ei välttämättä kannata suunnata, mikäli ei ole vielä syystä tai toisesta ehtinyt katsastaa näitä aiempia osia.
Andrzej Sapkowskin kirjoihin ja CD Projekt Redin videopeleihin pohjaava The Witcher -sarja käynnistyi Netflix-suoratoistopalvelussa vuonna 2019. Kolmas kausi on jaettu kahteen osaan: ensimmäiset viisi jaksoa ilmestyvät katsottavaksi 29. kesäkuuta ja loput viisi jaksoa 27. heinäkuuta.
Katso tuore kertausvideo sekä kauden virallinen traileri alta.
The bard is back to recap all the essentials before Season 3 begins. pic.twitter.com/UDI6eeGPoj
— The Witcher (@witchernetflix) June 24, 2023
