Wiillä vihastuttanueet ystäväkoodit tekevät paluun Wii U:lla. Nintendon Reggie Fils-Aime lupaa kuitenkin Kotakun haastattelussa, että systeemiä on yksinkertaistettu ja helpotettu.
Pelaajat voivat erotella ystävänsä muista pelaajista verkossa ystäväkoodien avulla. Reggie ei suostunut vielä paljastamaan tarkempia yksityiskohtia, mutta hän uskoo vanhaan järjestelmään turhautuneiden ilahtuvan Wii U:n vastaavasta.
Reggie selvensi myös paljon puhuttanutta Miiverse-vekkopalvelun moderointia. Systeemi toimii neljällä tasolla. Pohjalla ovat konsolin lapsilukkoasetukset ja toisella tasolla tekniikkapohjainen tarkastus. Lisäksi yhteisö voi merkitä mielestään sopimattomat viestit. Lopulta myös Nintendon työntekijät käyvät viestejä läpi myös käsin.
Näin esimeriksi pelinapuviestit pääsevät heti jakeluun, mikäli ne täyttävät perusvaatimukset.
– Otetaanpa esimerkki. Tarvitsen apua kentän nönnönnöö kanssa. Tekninen tarkastus suoritetaan. Viestissä ei ole pahoja sanoja. Se menee läpi, Reggie kertoi.
Nintendo-pomo vahvaisti lisäksi, että konsolilla nähdään järjestelmätason saavutussysteemi, samaan tapaan kuin 3DS:llä. Kehittäjät voivat itse jakaa pelikohtaisia saavutuksia, mutta yhtenäistä järjeselmää niille ei ole tulossa.
Reggie kertoi myös, ettei Wii U estä millään erityisellä tavalla käytettyjen pelien kauppaa.
Lähde: Kotaku