Where the Water Tastes Like Wine on fantastinen amerikkalaistaru matkustamisesta

Gone Home -ohjelmoija paljasti uuden pelinsä.

5.12.2015 00:12

Indiehitti Gone Homea ohjelmoimassa ollut Johnnemann Nordhagen on paljastanut virallisesti uusimman pelinsä. Oman Dim Bulb Gamesiksi kutsutun pelitalonsa viime vuonna perustanut kehittäjäkonkari on työstämässä seuraavaksi projektia nimeltä Where the Water Tastes Like Wine, josta näytettiin ensimmäinen traileri The Game Awards -palkintogaalan esi-show’n yhteydessä.

Where the Water Tastes Like Winea on kuvailtu kolkoksi amerikkalaistarinaksi, joka käy läpi aiheita, kuten matkustamista, tarinoiden kertomista ja ilmeisen kohtalon käsissä tapahtuvaa selviytymistä. Alustoja pelille ei ole vielä vahvistettu.

Julkaisunsa Where the Water Tastes Like Wine on saamassa joskus ensi vuoden puolella. Ennen uutukaistaan ja Gone Homea Nordhagen on ehtinyt työskentelemään myös esimerkiksi BioShockia kehittäneellä 2K Marinilla ja Sonylla.

Lisää luettavaa