Töyssyisen alun saaneen Oculus Riftin taival ei näytä yhtään helpommalta vielä lähitulevaisuudessakaan.
Odotetun virtuaalitodellisuuslaitteiston toimitukset aloitettiin viime kuun lopulla, mutta iso osa kuun vaihteessa Oculus Riftiään odottavista ei ole saanut pakettiaan. Toimitusongelmien vuoksi Oculus päätyi jopa hyvittämään toimituskulut huhtikuun alkuun mennessä ennakkotilauksensa tehneiden osalta. Yhtiö ilmoitti antavansa tarkempia tietoja toimituksista huhtikuun 12. päivänä, eikä sillä ollut hyviä uutisia ennakkotilaajille.
Oculus on kertonut joutuneensa muuttamaan monien ennakkotilaajien toimitusaika-arvioita odottamattoman komponenttipulan vuoksi. Oculus Riftin ennakkotilaajat ovat saaneet eilisen aikana sähköpostiinsa päivityksen arvioidusta toimitusajastaan, joka on monissa tapauksissa johtanut yli kuukauden viivästykseen alkuperäisestä arviosta. Myös uusien ennakkotilausten toimitusarvio on siirtynyt heinäkuulta elokuulle, eli tänään Oculus Riftin ennakkotilaava joutuisi odottamaan laitteistoaan jopa neljän kuukauden ajan.
We apologize for the delay getting Rifts to your doorstep. We’re addressing the component shortage and shipping Rifts as fast as we can.
— Oculus (@oculus) 12. huhtikuuta 2016
Lähde: Polygon