Indiejulkaisija Devolver Digital jatkaa hyvää vauhtia erilaisten pienpelien puskemista suuremmalle yleisölle. Valmistautuessaan julkaisemaan seuraavaksi muun muassa Hatoful Boyfriendin uusioversion on se samalla ehtinyt kaappaamaan talliinsa nyt länkkäriaiheisen A Fistful of Gun -räiskintäpelin.

Osalle pelaajista A Fistful of Gun saattaa olla jo tuttu nimi. Peli julkaistiin alkujaan freeware-pelinä pc:lle jo vuonna 2012 pelisuunnittelija Paul Hartin toimesta. Nyt Devolverin kanssa peli kasvaa kuitenkin kaupalliseen kuosiin, jollaisena sen pitäisi olla 11 uniikilla hahmolla kyllästetty toimintaräpellys, jota pääsee pelaamaan halutessaan yhteistyönäkin kahdeksan muun pelaajan kanssa.

A Fistful of Gun on mahtava ja helposti toiseksi paras länkkäripeli, joka on koskaan tehty. Red Dead Redemption on edelleen paras. Se peli oli mahtava, Devolverin aina yhtä hurmaava talouspomo Fork Parker kertoo.

A Fistful of Gun on tarkoitus julkaista vuoden 2015 keväällä Steamin, GOG.comin ja Humble Storen kautta. Ensimmäistä kertaa kaupallinen versio on esillä ensi viikon PAX Prime -messuilla Yhdysvalloissa.

Ohessa traileri freeware-versiosta. Ilmaisversion voi osoitteesta farmergnome.com.

Lähde: Devolver Digital

Lisää luettavaa