Viivästynyt virtuaaligolf saapuu viimeinkin – uusi EA Sports PGA Tour sai julkaisupäivän

Viivästynyt PGA Tour päivättiin.

20.1.2023 13:01

EA Sports PGA Tour on saanut julkaisupäivän.

Kahdeksan vuoden mittaiseksi venyneen tauon jälkeen palaavan EA Sportsin golf-pelisarjan seuraava osa julkaistaan maaliskuussa. Vuonna 2021 paljastetun pelin oli alun perin määrä ilmestyä jo viime keväänä, mutta pelin julkaisua viivästytettiin vähin äänin julkaisupäivän kynnyksellä.

EA Tiburonin kehittämä EA Sports PGA Tour sai julkaisupäivän rinnalla myös ensimmäisen pelikuvatrailerinsa. Trailerilla esitellään esimerkiksi uutta Pure Strike -mekanismia, jonka kerrotaan mallintavan ammattigolfareiden svingien yksilöllisiä eroja. Esille pääsevät myös muut uudistukset, kuten aiempaa realistisempi pallon käyttäytyminen eri alustoilla sekä päivitetyt puttausmekanismit.

EA Sports PGA Tour julkaistaan 24. maaliskuuta pc:lle, PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle.

Lähde: EA Sports

Lisää luettavaa