Viimeinen viikko ennen tämän vuoden E3-messuja on pian ohitse – uskoi sitten tai ei. Viimeisten päivien aikana pelijulkistuksia on putoillut nimittäin julkisuuteen siihen tahtiin, että monet ovat jo pohtineet, josko itse messuihin on jäämässä enää mitään julkistettavaa. Jotain toivottavasti tällekin vuodelle ehkä kuitenkin vielä saadaan, sillä Batman: Arkham Knight päätti hiljattain liittyä myöhästelijöiden kerhoon.
E3-fiiliksissä oltiin tällä viikolla myös Pelaajacastissakin. Jaksossa numero 131 yhteen koottiin erityisesti panelistien messuja kohtaan asettamia odotuksia.
Mutta mikäli E3 tulee jo korvista, kurkkaahan ihmeessä TheCpp0n tuore käyttäjäblogi. Siinä sivussa on lisäksi hyvä käydä osallistumassa Pelaajalehti.comin Wolfenstein– ja Mario Kart 8 -skabaan!
DRM-vapaa GOG Galaxy haastaa Steamin ja kumppanit valinnanvapaudella
Latauskauppapaikka GOG.com on laajentamassa toimintaansa uuden GOG Galaxy -hankkeen voimin. Kokonaisuus julkistettiin osana CD Projektin torstai-iltana pitämää tiedotustilaisuutta, jossa sitä kuvailtiin DRM-vapaaksi verkkopelialustaksi.
– Kunnollisen asiakasohjelman uupuminen on kyllä ollut mikä GOG:ssa hieman harmittanut. Jotkut tykkäävät siitä että pelit saa ilman ylimääräistä roskaa, mutta kyllä itse tykkään käytännöllisyydestä että pelit on aina ajan tasalla ja kaikki muut roskat acheista kaverilistaan on saatavilla. -Marioysikax
Konsolikilpa kiihtyy: Kinectitön Xbox One on 10 prosenttia tehokkaampi
Microsoft on kertonut Xbox One -konsolin kehitysyksiköiden uuden päivityksen tuovan lisää tehoja pelien käyttöön.
Yhtiön pelidivisioonan pomo Phil Spencer kertoi Twitterissä uuden ohjelmistopäivityksen tarjoavan kehittäjille uusien työkalujen ohella entistä enemmän näytönohjaintehoja. Microsoftin antaman lausunnon mukaan lisäresurssit nostavat Xbox Onen näytönohjaimen suorituskykyä jopa 10 prosentilla.
– Herää taas kysymys, kannattiko sitä Kinectiä alunperinkään iskeä boxin mukaan… -JNyknn
– Enpä tiennytkään ettei Kinect ollut onen riippakivi pelkästään hinnan vaan myös graafisen suorituskyvyn osalta. Viime aikaiset liikkeet ovat ainakin omissa silmissäni nostaneet onen osakkeita. -Angel of Darkness
Dark Souls II:n 20 minuutin läpijuoksu on hämmentävää katsottavaa
Vaikeudestaan tunnettu Dark Souls II -toimintaroolipeli on onnistuttu läpäisemään varsin huimassa 20 minuutin ennätysajassa.
Youtube-käyttäjä Distortion2 onnistui äskettäin läpäisemään Dark Souls II:n ajassa 20 minuuttia ja 14 sekuntia. Tällä haavaa suoritus on tiettävästi Dark Souls II:n nopein läpäisyaika, vaikka Youtube-videon kuvauksen mukaan Distortion2:n tavoitteena on selvittää pelin haasteet alle 20 minuutissa.
– On ollut kyllä hienoa seurata kuinka lyhyeksi näitä speedruneja on saatu hiottua. Pelin julkaisun aikoihin kun mitään glitchejä (ei ainakaan samanlaisia kuin tässä videossa) ei ollut vielä tiedossa speedrunit olivat parin tunnin pituisia. -Drifu
– Itellä meni tommoset 90 tuntia, joten parannettavaa jäi. -jmetsara
Vuosikymmenen taival päättymässä – Sonyn PSP-käsikonsoli siirtyy eläkkeelle
Elektroniikkajätti Sony on ilmoittanut lopettavansa PSP-käsikonsolinsa toimittamisen jälleenmyyjille tänä vuonna.
Uutistoimisto Associated Pressin tietojen mukaan toimitukset päättyivät Yhdysvalloissa jo tammikuussa, kun taas Japanin vuoro koittaa nyt kesäkuussa. Eurooppaan viimeiset PSP:t tuodaan myös vielä lähitulevaisuuden aikana.
– Kiitos 2004 – 2014 markkinoiden parhaimmalle käsikonsolille. Monipuolisen ja laadukkaan pelikirjaston lisäksi olit ensimmäinen musiikkisoittimeni ja tulipa noita umd leffoja ihmeteltyä parin mökkireissun ajan. Pelejä ehti kiertyä tähän päivään mennessä varmaan päälle 40 kappaletta ja kyllä noita silloin tällöin tulee edelleen pelailtua. Ei muuta kuin kevyet mullat! -Portable
– On kyllä mainio kone ja seuraaja vielä parempi. Kiitos Monster Hunter sarjan ja adhoc partyn tulee koneella pelattua usein. Jokainen PSP omistaja, joka ei ole Hunteria kokeillut hävetkää. -Jester
Batman: Arkham Knight myöhästyy – lepakkomobiilille videoesittely
Kuluvan vuoden trendi vaikuttaisi tosiaan olevan pelijulkaisujen myöhästyminen. Julkaisija Warner Bros. on tiistaina virallisesti vahvistanut, että Batman: Arkham Knight on saapumassa kauppoihin sittenkin vasta ensi vuoden puolella.
– Pikkasen taitaa loppuvuodesta tulla köyhänlainen. No ei toki meikää haittaa. Aina sitä mieluummin viimeistellyn ottaa kun että odottaa korjaus päivityksiä. -kapa85
– Farcry 4 taitaa olla seuraava ensi vuodeksi siirtyvä peli, melkein voisin kivekset lyödä pantiksi. -gurgi
The Last of Us -vetäjät johtamaan PS4-Unchartedin kehitystä
Menestyspeli The Last of Usin vetäjät Neil Druckmann ja Bruce Straley ovat ottamassa seuraavan Uncharted-pelin kehityksen hallintaansa. Game Informer -lehden tuoreessa haastattelussa Naughty Dog -johtajat Evan Wells ja Christophe Balestra paljastivat pyytäneensä itse kaksikkoa projektin johtoon, mistä miehet ovat ilmeisesti myös varsin innoissaan.
– Paljon on rautoja tulessa samaan aikaan. Toivottavasti laatu pysyy siedettävänä. -KreisaPlayer
– Eritoten toivon, että NDn tiimillä on edelleenkin mielessä aikaisemman ohjaajan (Richmond) toteama ongelma siitä, että Unchartedeissa elokuvamaiset ”äksön” kohtaukset (kiipeilytiilten tippumiset sun muut) ovat jo niin ennakoitavissa, että kaavaa pitäisi jotenkin muuttaa. -Narastel
Mario Kart 8 pamahti Wii U:n nopeimmin myydyimmäksi peliksi
Wii U:lle viime viikolla saapunut Mario Kart 8 ei ole tyytynyt olemaan nopea vain virtuaalisilla kilparadoilla. Nintendo on ilmoittanut, että ensimmäisen viikonloppunsa aikana peliä myytiin ympäri maailmaa yhteensä 1,2 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä Wii U:n tähän asti nopeimmin kaupaksi menneen pelin.
– Hieno ja odotettu uutinen. Mario Kart 8 on loistava peli. Visuaalisesti myös häkellyttävän nätti. -jani
– Mahtava uutinen ja toivottavasti jatkaa samaan tahtiin! Nyt vaan odotellaan itse konsolin myyntilukuja! -Majur1
Pohjois-Korea ja avoimen maailman sissisota kohtaavat ensi vuonna
Crytekin jo kolmisen vuotta kehittämän uuden Homefront-pelin on tullut aika astua julkisuuteen. Pelitalo on nyt virallisesti julkistanut Homefront: The Revolutionin, jota se valmistelee Nottinghamissa sijaitsevassa studiossaan niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Windowsille, Linuxille kuin OS X:llekin ensi vuodeksi.
– Traileri oli ihan kivan näkönen. Gameplay:tä ootellessa -woni686
– Oikeasti, en ole koskaan tajunnutkaan miten Homefront-sarjan juonta keksittäessä päädyttiin siihen ideaan, että olisi mielenkiintoinen juoni, jos Pohjois-Korea valloittaisi USA:n. C’mon… tuo ei ole edes kaikessa epärealistisuudessaankaan mielenkiintoinen skenaario, koska sitä ei vain tule ikimaailmassa tapahtumaankaan. -Fortzon
Autopelisarja Forza palaa kaahaamaan avoimeen maailmaan
Microsoft on julkaisemassa tänä vuonna jälleen yhden uuden osan Forza-autopelisarjaansa. Tällä kertaa pelaamaan päästään Forza Horizon 2:ta, joka on kehitteillä sekä Xbox Onelle että myös Xbox 360:lle.
– Alkuperäinen Horizon on kyllä yksi kaikkien aikojen parhaista arcade-tyylisistä kaahailuista. Odotan innolla mitä tuleman pitää. -Ruby
– Ohhoh, tästä tulee ensimmäinen peli pitkään aikaan mikä tulee ostettua 360:selle. Ei löydy Horizonin tasoista kaahailua PeeCeeltä valitettavasti. -Temesklk
Pidä kiinni selkärangastasi: Mortal Kombat X julkistettiin!
Mortal Kombat -sarja jatkuu vuonna 2015. Pelisarjasta nykyisin vastuussa oleva NetherRealm Studios on vahvistanut asian uudella trailerilla, joka paljastaa viimein virallisesti Mortal Kombat X:n olevan tosiaan kehitteillä.
– Edellinen MK oli kyllä niin eeppistä materiaalia, kuten myös hieman pettymyksen oloinen Injustice, että jos on yhtään samaa tasoa niin ei malta odottaa. -OneSAMU
– Näyttäisipä peli oikeasti noin hienolta. -Galactus
Lukijat ovat puhuneet: Mikä moninpelimuoto viihdyttää eniten?
Harva suuremman luokan peli ilmestyy tänä päivänä ilman jonkinlaista moninpelitilaa. Katkerimmat kuluttajat valittelevat perinteisten yksinpelikampanjoiden jäävän moninpelin varjoon, mutta iso osa viettää säännöllisesti aikaa muiden kanssa pelaillen.
Viime viikolla pyysimmekin Pelaajalehti.comin lukijoita kertomaan, mikä yleisimmistä moninpelimuodoista miellyttää heitä eniten.
– Kyllä näistä kaikista pelimuodoista pystyy nauttimaan, mutta co-op on kuitenkin se, mikä on aina hauskaa olipa peli mikä tahansa, siinä missä samaa paikallinen moninpeli ja etenkin verkkomoninpelin kohdalla ei voi aina sanoa samaa. Esim Gears of War oli varsin hyvää viihdettä co-oppina, mutta sen moninpelistä en tykännyt sitten yhtään. -Balnazzard
– Pelataan siiten cooppina tai vastakkain, niin samalta sohvalta käsin hyvässä porukassa se on parasta 🙂 Esim. ollaan pelattu mieheni kans suunnilleen kaikki lego-pelit cooppina läpi, yksin niistä ei olis varmaan tullut ees kiinnostuttua. -Laura sfa
Viikon aikana julkaisupäivän saaneita teoksia
- Wii Sports Club (Wii U) – 11.07.2014
- Danganronpa 2: Goodbye Despair (Vita) – 5.09.2014
- Dark Souls II – The Lost Crowns (PS3, X360, Win) – 22.-23.07. / 26.-27.07. / 23.-24.09.2014
- Theatrhythm Final Fantasy: Curtain Call (3DS) – 19.09.2014
- Borderlands: Pre-Sequel (PS3, X360, Win) – 17.10.2014
- Battlefield Hardline (PS4, XOne, PS3, X360, Win) – 21.10.2014
- Samurai Warriors 4 (PS4, PS3, Vita) – 24.10.2014
- Kingdom Hearts HD 2.5 Remix (PS3) – 5.12.2014
- The Witcher 3: Wild Hunt (PS4, XOne, Win) – 24.02.2015