Viikon 2/2014 kohokohdat: Pomoräiskintää, Steam-koneet ja uuden sukupolven miljoonat

Uutisia, kommentteja ja 12 pelaajan nettimatseja viikolta kaksi.

11.1.2014 19:57

CES-teknologiamessut toivat vauhtia viikolle kaksi, mikä tarkoitti myös muutamia peliaiheisia ilmoituksia. Steamia uusille urille kovaa vauhtia puskenut Valve julkisti viikon aikana joukon Steam-koneita työstämässä olevia yhteistyökumppaneitaan, kun taas Nvidia toi vuorostaan julki uuden mobiililaitteille tarkoitetun grafiikkaprosessorin kotimaisen Trine 2 -pelin tukemana.

Uusien konsolien nykyisestä tilastakin saatiin toki kuluneella viikolla hieman lisäselvyyttä. Microsoft sai ilmoitettua, että Xbox One on myynyt nyt yli kolme miljoonaa kappaletta, kun taas Sonyn mukaan PlayStation 4:n myyntiluku liikkuu nyt noin neljässä millissä.

Pelaajalehti.comin blogipuolella liikuttiin sen sijaan vielä viime vuotisissa merkeissä Pelaaja-lehden avustajien ja toimittajien tuotua julki omat pelisuosikkinsa vuodelta 2013. Kirjoitushetkeen mennessä listansa ovat saaneet ulos niin Miika Huttunen, Daniela Wnuk, Matias Kainulainen, Johannes Valkola kuin myös joku uutisapina. Lisää on myös vielä luvassa.


Verkkoräiskintä Outrise parittaa Left 4 Deadin ja Shadow of the Colossuksen

Räiskintäpelien ollessa kovassa huudossa on genren eri edustajien mielellään pyrittävä erottumaan joukosta ainakin jollain tapaa edukseen. Hiljattain varovaisesti julkistettu verkkoräiskintä Outrise pyrkii tekemään tämän ottamalla Shadow of the Colossuksesta tutut mittavat pomotaistelut ja yhdistämällä ne Left 4 Deadissa nähtyyn yhteystyöpelaamiseen.

Ainakin idea vaikuttaa mielenkiintoiselta 🙂 -Provenmental


Trine 2 tuo näyttävät suomalaiset muotonsa mobiililaitteille

Jo laajalti pc:t ja kotikonsolit valloittanut pulmatasoloikka Trine 2 ei suostu vielä asettumaan aloilleen. Pelin luonut helsinkiläinen Frozenbyte työstää tuotoksestaan seuraavaksi uutta käännöstä, joka tekee matkaa Android-laitteille.

No voi helvata, unohtaisivat nyt vihdoin ja viimein sen Trine 2:n ja keskittyisivät vain sen kolmannen osan tekemiseen… -Balnazzard

Puolustelut sikseen, on niitä uusiakin pelejä tulossa. Ei vain voi niistä vielä puhua, mutta on kuitenkin työn alla (ollut koko ajan). Porttausprojektit eivät hidasta uusien pelien kehittämistä ihan niin paljon kuin voisi luulla… Mutta katsellaan mitä vuosi tuo tullessaan. -Joel, Frozenbyte


Kotitietokoneiden selviytymisklassikko siirtymässä teräväpiirtoaikaan

Edesmenneen pelisuunnittelija Mike Singletonin hyinen strategiaa ja roolipeluuta yhdistänyt Midwinter pyritään päivittämään teräväpiirtoaikaan, pelisivusto Eurogamer raportoi. Hommasta on vastaamassa pelistudio Chilli Hugger Software, joka on aikaisemmin tuonut Singletonin luoman The Lords of Midnightin mobiililaitteille.

Turhauttavan vaikea – se tuosta on jäänyt mieleen. Kuolo korjasi ennenkuin pääsi edes kunnolla vauhtiin. Mutta nyt kun ynnää ison kartan suurine vuorineen, ajoneuvot, gliderin, snipun, tukikohdat. Olisipa saanut tämän lisäriksi FarCry 3:een -AxsFin


Uuden sukupolven räiskintä Get Evenkin tasoittaa yksin- sekä moninpelaamisen rajoja

Uusimmasta Painkiller-räiskeestä vuonna 2012 vastannut puolalainen The Farm 51 -studio on avautunut seuraavasta peliprojektistaan. Tiedossa on uuden sukupolven konsoleille ja pc:lle kehitetty räiskintä Get Even.

Ainakin pirun komea jos ei muuta. -JayeizH

Tästä jäi outo mutta hyvä tunnelma. -onnistunyt


Titanfallin taisteluihin mahtuu 12 pelaajaa

Respawn Entertainment -studion odotettu debyyttipeli Titanfall tukee enimmillään 12 pelaajan taisteluita, studion perustaja Vince Zampella on kertonut.

Zampella kertoi Twitterissä, että Titanfallin 12 hengen maksimipelaajamäärä osoittautui parhaaksi ratkaisuksi pelin tasapainon kannalta. Taistelukentille tuodaan kuitenkin täydennyksiä tekoälyn ohjaamien sotilaiden muodossa, vaikka pelaajat ovat Zampellan mukaan edelleen pelin todellinen uhka.

Sehän se on se mielenkiintoinen juttu tässä. Nykyään kaikki pitää olla isoa ja suurta äkkiä varmasti monessa CoD, BF, yms. porukoissa se luetaan negatiivisena. -vjellu

– Ihmeellistä haukkua peliä, jota on tuskin edes sekunttia pelannut. Pelaajamäärän vaikuttaminen pelaamiseen riippuu niin kaikesta. Onhan CS:GO:kin PC:n suosituimpia räiskintöjä, vaikka sitäkin pelataan saman kokoisilla joukkueilla. -Sefriol


Humble Indie Bundle X koskettaa ja vauhdittaa – haluamaasi hintaan

Vuoden 2014 toinen viikko on vasta aluillaan, mutta jo nyt on uuden Humble Indie Bundlen aika. Tiistaina myyntiin saapui Humble Indie Bundle X, joka tarjoaa sekä varsin tunnepitoista että myös vauhdikastakin indiepelattavaa Windows-, Linux- ja OS X -kansalle ostajan itsensä määriteltävissä olevaan hintaan.

”Making it’s Mac and Linux debut.” Pidetäänpä se keskiarvo ylhäällä 😛 -Marioysikax


Left 4 Dead -kehittäjiltä scifi-väritteistä yhteistyöräiskintää

Left 4 Deadin aikoinaan Valven kanssa luoneen Turtle Rock Studiosin uusin peli on paljastunut. Kyseessä tieteisräiskintää tarjoava Evolve, jota kehitellään Kaliforniassa niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin myös pc:lle.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta tulee varmaa hommattua kunhan joskus tulee. -Saneus


PlayStation 4 -konsoleita myyty jo yli neljä miljoonaa, PlayStation Now -pelipalvelu julki

Kaikkiaan yli 4,2 miljoonaa PlayStation 4:ää on myyty kuluttajille joulukuun 28. päivään mennessä. Asiasta on kertonut Sony Computer Entertainmentin johtaja Andrew House Las Vegasin CES-teknologiatapahtumassa. Samalla julkistuksensa sai pilvipelaamiseen luottava PlayStation Now -palvelu.

Tahti myös Xbox Onella pysyi hyvänä viime vuonna. Microsoftin uutukaista on myyty nyt yli kolme miljoonaa kappaletta.

Now vaikuttaa kyllä äärettömän hienolta palvelulta. Saa nähdä miten tulee toimimaan käytännössä, mutta parhaassa tapauksessa voi pelailla PS4:llä pois alta aikaisemmin missatut klassikot ja backlogia. sogood.gif. -Muksu

Hieno saavutus. Hauska nähdä että ilmeisesti kiinnostus konsolipelaamiseen on korkeampi koskaan, joten ”konsolien kuolemaan” en ihan heti jaksa usko. Kuitenkin tällaiset luvut ovat ihan ennen näkemättömiä (sekä PS4:llä että Xboxilla) konsolien julkaisun yhteydessä. Toivottavasti tulee hyvä sukupolvi, edellinen jäi itseltä kokonaan väliin! -Core


Unohda ampuminen ja pakene – Total War -kehittäjät julkistivat Alien: Isolationin

Uusi Alien-peli Alien: Isolation on julkistettu. Total War -sarjasta parhaiten tunnettu pelistudio Creative Assembly työstää tuotosta parhaillaan niin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle kuin myös pc:lle.

Pelkkä pelin kuvauskin rupesi jo kuumottamaan. Jos pelin hankkii nii pitää kyl hankkia samalla tukku uusia alushousuja… -Shanghai Kid

Miksi juuri Creative assembly ? Firmalla ei ole minkäänlaista kokemusta kauhu, tai edes ensimmäisen persoonan peleistä ja heillä on Total war sarja tämän lisäksi harteillaan. Plus Segan tiukat julkaisuaikataulut tuntien tämäkin peli tulee melko varmasti olemaan todella buginen ja sisältää dlc:n julkaisuvaiheessa. -Portable


Tässä ovat ensimmäiset Steam-koneet – hintoja ja yksityiskohtia julki

Teknologiatapahtuma CES pyörähti tällä viikolla käyntiin Las Vegasissa tuoden mukanaan myös hieman peliaiheisia uutisia. Yhdysvaltalaispelitalo Valve paljasti odotetusti tapahtuman myötä ensimmäisen joukon yhteistyökumppaneitaan, jotka tulevat valmistamaan SteamOS-käyttöjärjestelmän varaan tavalla jos toisella rakennettuja Steam Machine -olohuonetietokoneita.

Miksi tämä on mullistava uusi idea, kun pakettikoneita on saanut kaupasta ties kuinka pitkään? Uudelleen brändäys ftw… Jos noilla on tarkoitus taistella konsoleita vastaan, hinnat ovat pääasiassa naurettavan korkeita. -Munkk1

Häh? Odotin kyllä, että Valvella on tässä joku selkeä plääni ja jippo, jolla se vielä räjäyttää meidän kaikkien tajunnat, mutta eihän nuo ole, kuin ylihintaisia PC:itä Steam OS:lla varustettuna. Selkeyskin lensi komeassa kaaressa pihalle, kun valmistajia onkin 10 kappaletta ja jokaisella omat kokoonpanonsa ja hintahaarukkansa. -Haerski


Viikon aikana julkaisupäivän saaneita pelejä