Massiiviroolipelikehittäjä Funcom on julkaisemassa uudelleen lähes viisivuotiaan The Secret World -verkkopelinsä. Myöhemmin keväällä saataville on ilmaantumassa The Secret World Legends, jonka voimin peli hylkää kaikki maksulliset pakotteensa.

Jo aiemmin vuoden 2012 lopussa The Secret World jätti taakseen pakolliset kuukausimaksut, mutta vaati pelaajiaan vielä maksamaan siitä kiinteän summan etukäteen ennen pelaamaan lähtemistä. Nyt tämäkin rajoite katoaa siis täysin ja kaikista maksutoimenpiteistä tehdään vapaaehtoisia. Oikealla rahalla pelaajat voivat ostaa esimerkiksi ylimääräisiä pelinsisäisiä varusteita tai hankkia hajanaisia lisäetuja liittymällä kuukausimaksulliseen Patron Rewards -ohjelmaan.

The Secret Worldin toiminta saa samalla myös muutamia uudistuksia. Niin pelin ulkoasua, rakennetta, hahmonkehitystä kuin toimintaakin laitetaan uuteen uskoon. Kaikki The Secret World Legends -pelaajat joutuvatkin aloittamaan seikkailun tarinan täysin alusta. The Secret World -konkareita varten Funcom säilyttää kuitenkin vanhan pelin myös omilla palvelimillaan, mikäli vanhaa peliä ja sankariaan sattuu tulemaan vain ikävä. Osan vanhan hahmonsa varusteista voi myös siirtää vielä tavalla jos toisella uuteen peliin.

– Teimme vuosia sitten päätöksen poistaa The Secret Worldin kuukausimaksut, jotta useammat pelaajat voisivat kokea rakentamamme uskomattoman universumin. Secret World Legends laajentaa peliä tämän filosofian pohjalta poistaen kaikilta esteen kokea sen kypsän tarinan ja uniikisti haastavan tehtäväsuunnittelun, jotka ovat erottaneet sen massasta, pelin tuottaja Scott Junior summaa.

Tarkemmin The Secret World Legendsin tuomiin muutoksiin voi tutustua pelin FAQ-sivulla.

Lähde: Funcom

Lisää luettavaa