Vasta kaksi kuukautta sitten paljastettu Smite Rivals ajautui jo jäihin

Smite-verkkopelin universumiin pohjautuva Smite Rivals on joutunut jo jäädytetyksi vasta vain pari kuukautta julkistuksensa jälkeen.

17.3.2017 07:59

Smite-verkkopelin universumiin pohjautuva sivuosa Smite Rivals on laitettu jäihin. Vasta aiemmin alkuvuodesta julkistetulla pelillä ei peliblogi Kotakun raportin mukaan ole enää tästä viikosta alkaen ollut aktiivista kehittäjää, minkä pelisarjasta vastaava Hi-Rez Studios on myöhemmin myös vahvistanut itse.

– Olemme tehneet tällä viikolla päätöksen keskeyttää Smite Rivalsin kehityksen. Vaikka olemmekin edelleen innoissamme sen yleiskonseptista, kävi varhaisista testeistä selväksi, että peli tarvitsi merkittävästi lisäkehitystä ennen julkaisuaan, Hi-Rez kertoo tiedotteessaan.

Tarkoituksena Hi-Rezilla olisi keskittyä nyt itse Smite-pääpelin sekä sen toisen sivuosan, Smite Tacticsin, työstöön.

Mikäli Smite Rivals sattuu vielä jossain vaiheessa pääsemään taas kehitykseen, on siitä ollut tarkoitus tulla mobiililaitteilla ja pc:llä pelattava taktikointipeli, jossa pelaajat hieman Clash Royalen tapaan rakentavat omaa armeijaansa ja yrittävät keikauttaa vastustansa sen voimin matalaksi. Alta löytää sen julkistustrailerin.

Lisää luettavaa