Vampyr-vampyyriroolipeli rikkoi miljoonarajapyykin – uusi peli tulossa tutulta tekijäkokoonpanolta

Dontnod ja Focus Home jatkavat yhteistyötä Vampyrin jälkeen.

10.4.2019 19:06

Vampyyrirooliseikkailu Vampyrin yhteisvoimin luoneet Focus Home Interactive ja Dontnod Entertainment ovat jatkamassa kumppanuuttaan myös tulevaisuudessa. Ranskalaisjulkaisija ja -kehittäjä ovat ilmoittaneet ryhtyneensä jo puuhailemaan seuraavan yhteisen pelin parissa, josta ei pitäisi panostusta puuttua.

– Olemme iloisia jatkaessamme seikkailuamme Dontnodin tiimin kanssa, joka on jo seikkaperäisesti osoittanut osaamisensa luoda rikkaita universumeja, joita ehostetaan mestarimaisella tarinankerronnalla ja uniikilla taiteellisella suunnalla. Olemme ylpeitä antaessamme jälleen kerran studion lahjakkuuksien ilmaista itseään tällä uudella projektilla, jonka on tarkoitus olla yksi Focuksen ja Dontnodin historian tähän asti kunnianhimoisimpia, kertoo Focus Home Interactiven operatiivinen johtaja John Bert.

Mitään yksityiskohtia uudesta pelistä ei ole vielä annettu.

Kumppanuusjulkistuksen ohella yhtiöt ovat vahvistaneet, että viime vuoden kesällä ilmestynyt Vampyr on rikkonut miljoonan kappaleen myynnit.

Dontnodin muihin luomuksiin lukeutuvat Square Enixin kanssa tehty Life is Strange ja Capcomille luotu Remember Me. Parhaillaan se työstää vielä Bandai Namcolle Twin Mirror -seikkailua tälle vuodelle.

Lähde: Dontnod

Lisää luettavaa