Valven Index-virtuaalitodellisuusvisiiri ja uudistetut ohjaimet julkaistaan kesäkuussa

Valven uudesta virtuaalitodellisuusvisiiristä on tihkunut lisätietoja ennen aikojaan.

2.4.2019 05:56

Valven viime viikolla kiusoittelemasta Index-virtuaalitodellisuusvisiiristä on saatu uutta tietoa lipsahduksen myötä.

Uuden virtuaalitodellisuusvisiirin keskeneräinen kauppasivu julkaistiin ennen aikojaan Steamissa. Sittemmin poistettu sivu kertoi visiirin sisältävän integroidut kuulokkeet, kaksi vaihdettavaa kasvopehmustetta sekä liittimen DisplayPort 1.2- ja USB 3.0 -liitännöillä. Sivu sisälsi myös viittaukset ohjainten ja tukiasemien tuotesivuille, jonka perusteella ne olisivat ostettavissa erikseen ilman visiiriä.

Valve on vahvistanut lipsahtaneen sivun tietojen pitävän paikkansa, mutta sen mukaan kyseessä ei ollut kattava kuvaus Indexistä. Yhtiö kertoi myös aiemmin Knuckles-työnimellä tunnettujen ohjainten olevan viralliselta nimeltään Valve Index Controllers. Valven mukaan visiirin ja ohjainten on määrä ilmestyä kesäkuussa, vaikka lopullinen julkaisupäivä on edelleen avoinna. Viralliset tiedot Indexistä ja julkaisupäivästä saadaan 1. toukokuuta, jolloin myös laitteiston ennakkotilaukset aloitetaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa