Valheim jatkaa miljoonien houkuttelua – keskittyminen uuteen sisältöön vahvistuu

Bugien tasoitus vienyt ison osan ajasta ensimmäisillä viikoilla.

20.3.2021 17:56

Viikinkiselviytymishitti Valheim on jatkanut alkuvuoden menestyksekäs puksutustaan yltämällä nyt reiluun kuuteen miljoonaan myytyyn kappaleeseen, kehittäjä Iron Gate Studio on vahvistanut. Peli teki varhaisjulkaisudebyyttinsä Steamissa vajaat seitsemän viikkoa sitten helmikuun alussa.

Tiimi vahvisti uusimman lukeman tuoreessa Steam-kirjoituksessa, jossa se tarkensi hieman myös pelin kehitystilannetta. Studion mukaan tähän asti aikaa on mennyt paljon pelin julkaisussa kohdattujen isompien bugien murskaamiseen ja viilaustöihin, minkä edistymistä on voinut seurata Valheim-bugeille omistetulla kehityssivulla.

Silti asiat ovat alkaneet tällä saralla rauhoittua, minkä myötä pieni tiimi on voinut alkanut siirtää keskittymistään vahvemmin ensimmäiseen isompaan sisältöpäivitykseensä, jota se kutsuu Hearth and Homeksi. Päivityksen olisi määrä tarjota uusia rakennusosia ja monipuolistaa ruoanlaittoa. Uudella kuvalla Iron Gate onkin jo kepeästi kiusoitellut, mitä luvassa voisikaan olla.

Helmikuussa julkaistun kehityssuunnitelman mukaan Iron Gate on tavoitellut täksi vuodeksi myös sellaisia päivityksiä kuin tutkiskeluun ja taisteluun keskittyvän Cult of the Wolfin ja merenkäyntiä laajentavan Ships and the Sean. Uusi Wetlands-biomi olisi sekin määrä lisätä mukaan.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa