Jos jostain kumman syystä tällä hetkellä tuntuu siltä, että pc:ltä ovat kauhupelit lopussa, on syyskuussa luvassa jonkinlaista helpotusta asiaan. Kyseinen kuun 4. päivä Steamiin ilmaantuu ladattavaksi tuotos nimeltä Outlast noin 20 euroa kustantaen.
Pelkoa Outlastin maailmassa päästään katsomaan silmiin kovia kokeneessa mielisairaalaympäristössä. Siellä kauhukokemuksen on luvattu painottuvan nimenomaan juurikin selviytymiseen, sillä pelin vihollisia ei kaadeta ainakaan omin voimin, vaan piiloutuminen ja pakeneminen ovat keinot, joilla pelaaja pysyy hengissä.
Outlastin takaa löytyy kanadalainen Red Barrels-studio, joka pienestä koostaan huolimatta koostuu useammastakin kokeneesta kehittäjästä. Mukana on esimerkiksi Splinter Cell-, Assassin’s Creed-, Uncharted– ja Prince of Persia -sarjan parissa työskennelleitä ihmisiä.
Ohessa Outlastin konseptia tyylitellen väläyttelevä traileri. Pc:n ohella peliä kehitellään myös PlayStation 4:lle, jolle se saapuu ensi vuoden puolella. Pelikuvaa kyseisestä konsoliversiosta voi kurkata tämän linkin takaa.

Lähde: Red Barrels