Uusi testiajo odottaa massiiviautopeli The Crew’ta

Ubisoft on tarjoamassa pc-pelaajille uuden mahdollisuuden testata The Crew'ta beetamuodossa.

10.8.2014 11:45

Ubisoft on aikeissa järjestää toisen beetatestin uudelle The Crew -autopelilleen. Testaus on käynnistymässä pc:llä elokuun 25. päivä ja päätöksensä se saa neljä päivää myöhemmin.

Kiinnostuneet voivat jälleen ilmoittautua beetaan mukaan The Crew’n kotisivujen kautta. Mikäli tosin aiemmin heinäkuussa järjestettyyn testiin otti jo osaa, pääsee beetaa pelaamaan uudelleen automaattisesti. Huomioida vain kannattaa, että ajelemaan ei pääse vanhalla tallennuksellaan.

Ubisoft ei ole tarkemmin vielä kertonut, tuleeko uusi beetatestaus koostumaan täsmälleen samasta sisällöstä kuin ensimmäinen. Oletattavissa kuitenkin on, että ainakin koko pelimaailma olisi jälleen pelaajien ihmeteltävissä.

Beetatestiin ei ole kiinnitetty minkäänlaista salassapitosopimusta. Kokemuksistaan pääsee puhumaan siis vapaasti.

The Crew julkaistaan virallisesti Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle marraskuun 11. päivä.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa