Brittikehittäjä Rebellion on tehnyt ison joukon julkistuksia koskien sen tarkka-ammuntasarja Sniper Elitea.
Isoin sarjaa koskeva uutinen on se, että yhtiö on aloittanut kokonaan uuden Sniper Elite -pääsarjan osan kehityksen. Tuore peli on vielä hyvin alkuvaiheessa, mutta Rebellionin mukaan sen pitäisi kulkea vielä silti Sniper Elite 4:n jalanjäljissä.
Muina julkistuksina Rebellion on vahvistanut, että sarjan toinen osa Sniper Elite V2 lisäsisältöineen on saamassa remasteroinnin pc:llä, Xbox Onella, PlayStation 4:llä ja Switchillä myöhemmin tänä vuonna. Switch on saamassa tänä vuonna vielä osansa myös Sniper Elite 3:sta, minkä lisäksi briteissä myöskin sijaitseva Just Add Water on työstämässä VR-laseilla pelattavaa täysin itsenäistä Sniper Elite -peliä.
Rebellion koosti julkistukset osaksi yhtä kuusiminuuttista videota. Sniper Elite 2:ta ja 3:a koskevista julkistuksista on tarjolla lisäksi vielä omat trailerinsa.
Lähde: Sniper Elite (kotisivu)
