Uusi PlayStation-roolipeli tuo väriä ja kuolemaa maaliskuulle

Erikoislaatuisella hahmonkehityksellä varustettu Vita-roolipeli Oreshika: Tainted Bloodlines on valmis astelemaan PlayStation Storeen maaliskuussa.

19.2.2015 19:11

PlayStation Vita on saamassa uutta yksinoikeuspelattavaa ensi kuussa. Maaliskuun 4. päivä PlayStation Storessa ladattavaksi on ilmaantumassa roolipeli Oreshika: Tainted Bloodlines, johon käsiksi on mahdollista päästä 20 eurolla.

Oreshika on eräänlainen jatko-osa alkujaan Japanissa vuonna 1999 julkaistulle Playstation-roolipeli Ore no Shikabane wo Koete Yukelle. Uutukaisen eräs erikoisuus on sen hahmonkehitys, joka pakottaa pelaajat vaihtamaan vanhoja sankareita uusiin jatkuvalla syötöllä. Pelin hahmot kärsivät nimittäin kirouksesta, jonka johdosta näiden elinaika on aina hyvin rajattu, olivat he sitten kyvyiltään ja varusteiltaan miten vahvoja tahansa. Hahmojen parantelu kuitenkin kannattaa, sillä heidän jälkikasvunsa perustavat osaamisensa vanhempiensa kykyihin.

Pelikuvaa Oreshikan taisteluista voi katsastaa alta löytyvästä videosta. Samalla siitä saa pikaisen vilauksen myös pelin ulkoasuun.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa