Kaksi vuotta sitten julkistettu ja sitten maanpäältä käytännössä täysin kadonnut uusi Call of Cthulhu -peli on näyttänyt taas elonmerkkejä. Pelin julkaisija Focus Home Interactive on tiedottanut, että peli on edelleen työn alla, mutta sen kehityksestä vastaa nykyisin Styx: Master of Shadowsista ja vuoden 2012 Game of Thrones -roolipelistä tuttu ranskalaisstudio Cyanide.
Alunperin peliä oli työstämässä ukrainalaisstudio Frogwares. Studio tunnetaan parhaiten Sherlock Holmes -seikkailupeleistään, joista yksi on saapumassa itse asiassa kauppoihin taas toukokuussa. Uutukainen kantaa lisänimeä The Devil’s Daughter.
Kehittäjämuutoksen myötä uutta Call of Cthulhu -peliä tavoitellaan nyt konsoleille ja pc:lle ensi vuodeksi. Peli pohjautuu samannimiseen pöytäroolipeliin ja sitä on kuvailtu sekä tutkimuspohjaiseksi että roolipelivetoiseksi kokemukseksi, jossa myös psykologinen kauhu ja hiippailu näyttelevät tärkeää osaa.
Call of Cthulhua kehitetään Unreal 4 -pelimoottoria hyödyntäen. Ohessa pari uutta kuvaa tuotoksesta.
Lähde: Focus Home Interactive