Sonic-siili on kääntämässä elämässään uuden luvun marraskuun 21. päivä. Tuolloin Euroopassa julkaisunsa on saamassa nimittäin kaksi uutta Sonic-peliä: Wii U:n Sonic Boom: Rise of Lyric ja 3DS:n Sonic Boom: Shattered Crystal.

Kumpainenkin uusista peleistä herätti puoleensa varsin runsaasti huomiota, kun ne julkistettiin aiemmin viime helmikuussa. Sonicin aiemmista 3D-seikkailusta poiketen kummatkin peleistä on kehitetty lännessä ensisijaisesti länsimaisia pelaajia silmällä pitäen, mikä on erityisesti tullut ilmi pelin hahmojen uusituista ulkomuodoista. Usean eri hahmon käyttöön pohjautuvassa pelattavuudessakin sen pitäisi toki myös vielä näkyä.

Peleistä Wii U:n Rise of Lyricin takaa löytyy tähän mennessä vielä varsin tuntematon Big Red Button Entertainment, jonka on perustanut Naughty Dog -veteraani Bob Rafei. 3DS-versiosta vastuussa oleva Sanzaru Games sanonee sen sijaan useammalle jo jotain, sillä studio on aiemmin työstänyt muun muassa uusimman Sly Raccoon -seikkailun.

Pelit eivät ole kuitenkaan ainut Sonic Boom -tuote, joka uudesta brändistä otetaan irti. Myös pelien maailmaan sijoittuva animaatiosarja on tekeillä.

YouTube video

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)