Uuden Silent Hill -pelin konseptivideo tekee kauhusta ajojahdin

Tokyo Game Show -messut ovat tuoneet mukanaan uutta Silent Hills -nähtävää. Konseptivideon muodossa vain tosin.

18.9.2014 21:46

Konami on paljastanut uuden konseptivideon liittyen elokuussa salakavalasti paljastettuun Silent Hills -peliin ja sen P.T-nimeä kantavaan teaser-demoon.

Pelin luomisessa tavalla jos toisella mukana oleva Hideo Kojima esitteli videota osana torstaina startannutta Tokyo Game Show -pelimessutapahtumaa. Lyhykäinen pätkä muistuttaa tapahtumapaikaltaan hieman P.T.-demossa nähtyä taloa, joskin videon ote kauhuun on selvästi demoa aggressiivisempi.

Huomioida kannattaa, että kyseessä on nimenomaan konseptivideo. Sen sisällöllä ei tule olemaan siis välttämättä mitään tekemistä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa valmistuvan uuden Silent Hill -pelin kanssa.

Toistaiseksi näillä näkymin ainakin PlayStation 4:lle saapuvasta Silent Hillsista tiedetään vielä hyvin vähän. Lähinnä tiedossa on, että Metal Gear -sarjasta tutun Kojiman ohella peliä on mukana luomassa elokuvaohjaaja Guillermo del Toro sekä ilmeisesti myös näyttelijä Norman Reedus. Varsinkin Kojiman ja del Toron tarkat roolit pelin kehityksen suhteen ovat kuitenkin vielä täysiä mysteerejä.

Lisää luettavaa