Ubisoftilla tietomurto, salasanojen vaihto suositeltavaa

Ubisoftin verkkojärjestelmiin on murtauduttu ja näin esimerkiksi salattuihin salasanoihin näyttävät päässeen käsiksi ulkopuoliset henkilöt.

2.7.2013 17:23

Pelitalo Ubisoft on joutunut tietomurron kohteeksi. Yhtiö ilmoittaa, että sen eräässä verkkosivustossa on havaittu tietoturva-aukko, jonka kautta murtautujat ovat onnistuneet saamaan pääsyn yhtiön verkkojärjestelmiin.

Tapahtuman myötä järjestelmistä lyötyviin käyttäjänimiin, salakirjoitettuihin salasanoihin ja sähköpostiosoitteisiin on päästy käsiksi. Ubisoft kehoittaakin vaihtamaan sen laajalti käyttämän Uplay-pelipalvelun salasanat, minkä voi tehdä vaikkapa tätä kautta.

Luottokorttietoihin ja vastaaviin ei yhtiön mukaan ole ollut pääsyä, sillä niitä säilötään eri paikassa.

Ubisoft tutkii parhaillaan tapausta ja on kertomansa mukaan sulkenut vuodon mahdollistaneen aukon.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa