Ubisoft ennustaa nykysukupolven konsolien menevän kuumille kiville tulevana jouluna.

Yhtiön tuoreimmassa vuosineljännesraportissa Ubisoftin johtaja Yves Guillemot povasi joulusesongille huikeita lukuja niin julkaisijoille kuin konsolivalmistajillekin. Miehen kuuleman mukaan konsolikysyntää odotetaan valmistajien leirissä olevan pulaksi asti, joten omansa kannattaa käydä nappaamassa kaupoista hyvissä ajoin ennen pahinta joululahjaryntäystä.

Ilmeisesti Guillemot perustaa ennusteensa kuulopuheiden ohella loppuvuoden julkaisukalenteriin: miehen mukaan ”fantastisia pelejä” riittää jonoksi asti. Kokonaisuudessaan tulevasta joulusta toivotaan Guillemotin sanoin loistavaa peliteollisuuden kannalta, eikä seuraavakaan vuosi näytä hullummalta.

– Meillä on paljon hyvin mielenkiintoisia tuotteita ensi vuoden varalle, Guillemot vakuutteli raporttipuhelussa.

Lähde: Dualshockers (1, 2)