Tutustu satumaisen Child of Light -roolipelin sankarittareen

Child of Lightin odotellessa kulman takana Ubisoft on julkaissut esittelyvideon pelin päähenkilöstä, Aurorasta.

25.4.2014 03:00

Ubisoftin ladattava roolipeli Child of Light aloittaa tupsahtamisen pelaajien käsiin ensi keskiviikon tienoilla. Odottelun ollessa siis jo hyvin lähellä päätöstään on ranskalaisyhtiö julkaissut peliinsä liittyen nyt vielä ainakin yhden dokumenttivideon, jossa pelin kehittäjät käyvät läpi Child of Lightin sisältöä ja luomistyötä.

Järjestyksessään kolmas dokumenttivideo pureutuu nyt lähes täysin pelin päähenkilönä toimivaan Auroraan. Unenomaiseen Lemurian maailmaan päätyvä punatukkainen nuori tyttö ei jo olemukseltaan ole pelisankari aivan siitä tavanomaisimmasta päästä, eikä hänen tilannettaan auta myöskään se, että pääosan elämästään hän on elänyt herttuaisänsä linnan suojissa. Merkittävä osa Child of Lightin matkaa vaikuttaisikin käsittelevän juurikin Auroran kasvamista kokemattomasta lapsesta sankarilliseksi nuoreksi naiseksi.

Mikäli Child of Light ei ole vielä tuttu, on kyseessä pelillisiltä ansioiltaan eräänlainen tribuutti klassisille japanilaisille roolipeleille. Seikkailun keskiössä pelaajat asetetaan käymään läpi vuoropohjaisia taisteluita ja hahmonkehitystä siinä sivussa, kun he tutkivat sivulta kuvattua Lemurian maailmaa.

Peli on rakennettu Ubisoftin omalla UbiArt-pelimoottorilla, jota ovat hyödyntäneet aiemmin lähinnä uusimmat Rayman-sarjan pelit. Tulossa on kuitenkin Child of Lightin ohella myös vielä ainakin ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuva Valiant Hearts. Myös Prince of Persian on huhuttu pelaavan pelimoottorin voimistamana, mutta tästä ei ole vielä varmuutta.

Uusimman dokumenttivideon Child of Lightista löytää alta. Videoista aiemmat käsittelivät sekä pelin äänimaailmaa että myös pelattavuutta ja taidetta.

Pelaamaan Child of Lightia päästään niin PlayStation 4:llä, Xbox Onella, Wii U:lla, PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä kuin myös pc:lläkin. Se on kehitetty Ubisoftin Montrealissa sijaitsevassa studiossa tiimillä, josta löytyy varsinkin muutamia Far Cry 3:sta tuttuja kehittäjiä.

Lisää luettavaa