From Software julkisti E3-messuilla seuraavaksi pelikseen Sekiro: Shadows Die Twicen, joka on nyt paljastunut puhtaaksi toimintaseikkailuksi.
Studion aiemmista Souls-sarjan peleistä poiketen Sekirossa ei ole minkäänlaisia roolipelillisiä elementtejä, kuten hahmonkehitystä, hahmoluokkia tai kerättäviä aseita tai haarniskoja. Myös moninpeli on jätetty kokonaan pois.
Yasuhiro Kitao kuvaileekin peliä toimintaseikkailuksi, jossa pelaajat voivat löytää uusia varusteita päähenkilön toisena kätenä toimivaan tekokäteen ja siten päästä uusille aluelle. Erilaisista varusteita paljastettiin muun muassa kilpiä tuhoava kirves, vastustajat lamaannuttavat ilotulitteet sekä soihtu. Mukana kulkevalla heittokoukulla voi puolestaan hyödyntää vertikaalisuutta ja loikkia talojen katolle sekä vetää vihollisia luokseen taisteluissa.
Taistelut poikkeavat kuitenkin huomattavasti Souls-sarjan peleistä, sillä elinvoimamittareiden sijaan taisteluissa pyritään horjuttamaan vastustaja onnistuneilla torjunnoilla ennen viimeistä sivallusta. Taistelujen lisäksi peli nojaa myös vahvasti hiiviskelymekaniikkaan, jonka avulla yksittäisiä sotureita voi eliminoida pois päiviltä tai välttää kokonaan.
Shadows Die Twice -lisänimen vihjailema kuolemamekaniikka antaa pelaajien puolestaan herätä välittömästi uusiksi kuolinpaikalleen. Tapettuaan kerran pelaajan vastustajat palaavat takaisin omiin touhuihinsa, joten uudelleensyntymistä voi hyödyntää vaivihkaa tappamalla pahaa odottamattomat vastustajat. Kitao kuitenkin sanoo, että uudelleenherätysten määrää on jollain tavoin rajoitettu taisteluissa.
Pelimaailmana toimiva aavistuksen realistisempi Japani on pyritty luomaan laajaksi ja toisiinsa liitoksissa olevaksi maailmaksi. Fantasiaelementeistä ei ole kuitenkaan luovuttu aivan täysin, vaan pelissä nähdään muun muassa jättiläismäisiä käärmeitä ja muita jättejä.
Sekiro: Shadows Die Twice julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle alkuvuodesta 2019.
Lähde: PC Gamer