Tuleva A Quiet Place -kauhuelokuvapeli on saanut ensimmäisen tarinaa avaavan trailerinsa

Hiljaisuus on pian valttia myös kotisohvalla pelatessa.

5.7.2024 19:09

Kauhuelokuvasarja A Quiet Placen videopelisovitus A Quiet Place: The Road Ahead on saanut uuden trailerin, joka avaa pelin tarinaa ja esittelee tuoretta pelikuvaa teoksesta.

Remothered: Tormented Fathers -kauhupelistä tunnetun Stormind Gamesin tuleva peli julkistettiin alun perin jo lokakuussa 2021.

Pelin tapahtumat sijoittuvat post-apokalyptiseen maailmaan, jossa pelaaja ottaa astmaa sairastavan yliopisto-opiskelijan Alexin roolin. Alex yrittää selviytyä maailmanlopusta poikaystävänsä Martinin kanssa. Pelin trailerin mukaan Alexin tulee kohdata matkallaan ”perheen sisäisiä konflikteja samalla, kun hän käsittelee omia sisäisiä pelkojaan”.

The Road Ahead on ensimmäisen persoonan hiiviskelykauhupeli, jossa pelaajan on elokuvien tavoin minimoitava aiheuttamansa äänet välttääkseen äänille herkkiä saalistajia. Peli tarjoilee trailerinsa mukaan hiiviskelyn ohella myös ympäristöjen tutkimista sekä toiminnallisia räiskintäosuuksia.

PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle ilmestyvälle The Road Aheadille ei vielä ole annettu julkaisuajankohtaa. Elokuvasarjan tuorein osa ja tarinoiden esiosana toimiva Hiljainen paikka: Päivä yksi sai ensi-iltansa tänään.

Pelin hyytävää selviytymiskauhua esittelevän uuden tarinatrailerin voit katsoa alta:

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa