Päättyneellä viikolla valmistauduttiin muun muassa potentiaaloisesti tiukempaan loottilaatikkovalvontaan, tuijotettiin hieman lisää Patrik Laineen pärstää ja ratkottiin vuotoja yksityisetsivien avulla. Uusin DuckTales-peli vajosi sekin digimyynnin osalta kadotukseen.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Viekö mieli villiin länteen? Uusi satsi Red Dead Redemption 2 -musiikkia suuntasi Spotifyn, Amazonin ja Apple Musicin tarjontaan
Red Dead Redemption 2:n suloääniä voi kuunnella nyt aina vain laajemmin Spotifyn, Amazon Musicin ja Apple Musicin kaltaisista musiikkipalveluista. Uutena tulokkaana palveluihin on ilmaantunut The Music of Red Dead Redemption 2: Original Score, joka koostuu Rockstar-pelikonkari Woody Jacksonin ja tämän kumppaneiden peliin tekemistä sävellyksistä.
Viikon aikana myös tiedotetiin, että Red Dead Redemption 2:n toimitukset ovat yltäneet maailmalla 25 miljoonaan kappaleeseen.
– Toiset 25 miljoonaa myydään kun peli julkaistaan pc:lle, kun pelaajat ostaa pelin toiseen kertaan. Kolmanteen kertaan sitten seuraavalle konsolisukupolvelle. -jjl89
Julkaisija lähetti yksityisetsivät seuraamaan Borderlands-tubettajaa vuotojen vuoksi
Take-Two Interactive on ryhtynyt poikkeuksellisiin toimenpiteisiin Borderlands 3 –vuotojen kitkemiseksi. Suosittu Borderlands-tubettaja SupMatto kertoi tuoreessa videossaan saaneensa äskettäin vierailun Take-Twon palkkaamilta yksityisetsiviltä, jotka tutkivat SupMatton julkaisemien Borderlands 3 -tietojen lähteitä.
– Hyödy taloudellisesti paljastamalla epämääräistä tietoa vielä julkaisemattomasta ja salassapidettävästä tuotteesta. Tuotteen omistaja alkaa näkemään vaivaa saadakseen sinut vastuuseen asiasta. Voi veljet, kuka olisi uskonut. -kukkomestari
– Enpä oikein tiedä ketä tässä lähtisi syyttämään. Sisällön vuotaminen on totta kai väärin, mutta käytännössä nuo tiedot ovat olleet hyvin vapaasti kaikkien halukkaiden saatavilla. -Vaapukkamehuw
Microsoft, Nintendo ja Sony tiukentavat sääntöjä maksullisten loottilaatikoiden käytöstä omilla alustoillaan
Konsolivalmistajat Nintendo, Sony ja Microsoft ovat tiukentamassa yhdessä loottilaatikoita koskevia käytäntöjään omilla alustoillaan. Ensi vuoden puolella yhtiöt alkavat vaatia, että mikäli heidän alustoillaan julkaistavissa peleissä nähdään satunnaisuuteen luottavia maksullisia loottilaatikoita, täytyy pelien ilmoittaa, millaisilla todennäköisyyksillä niiden sisältämiä virtuaalisia esineitä jaetaan pelaajille.
Sopivasti aiemmin viikolla Rocket League -kehittäjä Psyonix ilmoitti, että se on luopumassa maksullista satunnaislaatikoistaan.
Uusia vastustajia, otuksia ja työmahdollisuuksia – Pokémon Sword ja Shield näyttäytyivät taas trailerin ja lisäinfon merkeissä
Pokémon Swordin ja Shieldin esittely on jatkunut tuoreen trailerin voimin. Viimeisin video keskittyy isosti varsinkin uutuuspelien taskuhirviötarjontaan. Esille on noussut niin ulkoasuaan ja tyyppiään kesken ottelujen vaihtava Morpeko kuin myös joukko uusiksi laitettuja vanhempia hirviöitä. Galar-alueella kohdattavat Weezingit näyttävät esimerkiksi ryhtyneet teollisuuspohatoiksi, kun taas Galarin Zigzagoonit ovat tavanomaista synkempiä tapauksia, joilla on kokonaan uusi kolmas kehitysmuoto.
– Nuo uudet kilpailijat vaikuttivat ihan kiinnostavilta, varsinkin tuo Marnie omine fanijoukkoineen. Mutta kun tarjolla on jo ennestään Hop, niin voi olla, että lopulta näiden kaikkien kanssa käy niin kuin X:ssä ja Y:ssä, jossa kilpailijoiden määrä koitti korvata laadun. Kato kummaa, kun niiden pelien kilpailijat on useimmiten lytätty koko sarjan tylsimmiksi, koska kaikki niistä saivat niin vähän merkittävää aikaa parrasvaloissa. -mecha_no_maniac
– Eipä pahemmin napannut nytkään. Kun luin Linoonen uudesta mudoosta, toivoin ettei sellaista kahdella jalalla kulkevaa rumilusta tulisi, mutta just sellainen sieltä tuli. Auts! –Teräskäsine
No voihan kääk! Uusin DuckTales-peli vedettiin pois myynnistä
WayForwardin ja Capcomin tasoloikkapeli DuckTales: Remastered on poistunut digimyynnistä. Pelin jakelu päättyi kaikilla alustoilla viikon loppupuolella ilman sen kummempaa selitystä, joskin syy piillee lisenssisopimuksissa.
Mörkö jäi rannalle – Patrik Laine komistaa jo toistamiseen NHL:n kantta
Electronic Arts on julkistanut Suomessa myytävien NHL 20 -pelien kansikuvapelaajaksi jälleen Patrik Laineen. Hän on samalla pelisarjan historian toinen urheilija, joka on saanut kansikuvapaikan kahtena peräkkäisenä vuotena. Ensimmäinen oli Teemu Selänne, joka toimi Suomen NHL-kansikuvapelaajana vuosina 2007 ja 2008.
– Harmi vain että tämän vuoden kansi todella ruma viime vuotee verrattuna :/ -Gta IV
– mitä helvettiä, miksi laine toistamiseen? rantanen tai aho olisi ansaittu tai joku muu -Hepii89
Hyvästit tiimikavereille – Apex Legendsissä räiskitään pian soolona
Respawn Entertainment on paljastanut Apex Legends -verkkoräiskinnän saavan soolopelitilan. Tila tulee saataville 13. elokuuta. Kyseessä on ainakin tällä haavaa rajoitetun ajan saatavilla oleva ominaisuus, sillä soolojen on määrä poistua kahden viikon kuluttua.
– Itse pidän ehkä enemmän tiimipelistä mutta pitäisi varmaan kokeilla tätäkin ennen kuin menee sanomaan. Enpä olekaan pelannut sen jälkeen kun tuli viimeinen achievement pelistä. -zappah
Onko vihdoin WWE-mullistuksen paikka? Painipelisarjan pääkehittäjä vaihtuu noin 20 vuoden jälkeen
Japanilaiskehittäjä Yuke’s ei ole enää vastussa WWE-pelien tekemisestä. Julkaisija 2K vahvisti Video Games Chronicle -sivustolle, että juuri vahvistettu WWE 2K20 on sen Visual Concepts -studion tekemä, kun taas Yuke’s on siirretty sivuun.
– Tämä voi olla hyvä juttu. Toivottavasti ottavat jonkun uuden pelimoottorin käyttöön kun siirrytään seuraavalle konsolisukupolvelle. -Galactus
– Yuke’s teki hiljattain uuden sivuosan Earth Defense Forceen, Iron Rain:in – eli studio pystyy tekemään muitakin pelejä ja toivottavasti he myös voivatkin tehdä muutakin kun vuosittain julkaistua same old shaittia. -Brutal1ty
Epic Games astui ahdisteltujen kehittäjien tueksi – ”järkyttävä trendi heikentää tervettä keskustelua”
Epic Games on ilmaissut tukensa häirinnän ja uhkailujen kohteeksi joutuneelle Ooblets-pelinä tekevällä Glumberland-tiimille.
Ben Wasserin ja Rebecca Cordingleyn kaksistaan työstämä peli herätti huomiota verkossa runsaasti viime viikosta alkaen, kun kaksikko ilmoitti Oobletsin saapuvan pc:llä ensin Epic Games Storeen. Kehittäjien ilmoitus avasi tilannetta toteamalla, kuinka Epicin tuki auttaa vähentämään pelin julkaisemiseen kuuluvia taloudellisia riskejä. Samalla Wasser esitti omat enemmän tai vähemmän kieli poskessa tehdyt näkemyksensä Epic Games Storen esitetystä kritiikistä.
– Tarkistin huvikseni, millainen keskustelutulva Oobletsin Steam-foorumille on syntynyt. Ei mitenkään yllättävää, että yhteensä 206 viestiketjusta lähes kaikki on kirjoitettu tämän kuun aikana. Ottamatta kantaa EGS-maanpetosilmiöön olen joka tapauksessa täysin samaa mieltä tämän ketjun aloittajan kanssa: Glumberland hyötyy vihapuheesta, koska kukaan ei edes tiennyt Oobletsin olemassaolosta ennen kohua. -Poliisitapaus
– Yleinen ilmapiiri on vahvasti Epiciä vastaan ja näistä jutuista kannattaisi ilmoittaa kohteliaasti, koska pelaajilla ei ole huumorintajua kun heidän ”oikeuksiaan poljetaan”. Hauskaksi tarkoitettu teksti vaikuttaa yksinomaan kusipäiseltä. -Refloni
Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – planeetat putoavat ja Yhdysvaltain presidentti hyppää mechaansa
Taktiset taidot olivat käypää valuuttaa tällä viikolla, sillä Age of Wonders: Planetfall oli yksi uusia lähipäivien isompia pelijulkaisuja. Nenäliinat kannatti nekin pitää lähettyvillä, sillä FromSoftwaren aikoinaan vain Japanissa nähty kulttiklassikko Metal Wolf Chaos toi vihdoin länsimaalaiselle yleisölle herkän tarinan Yhdysvaltain presidentistä, joka pelastaa maansa raskaasti aseistettua mechaa ohjaamalla.
– Age of Wonders pitää laittaa lataukseen, kun kotia pääsee. Sarjan fani alusta alkaen. -Lykos
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Warhammer: Vermintide 2 – Winds of Magic (Win) \ 13.8.
- Grandia HD Collection (Switch) \ 16.8.
- Just Cause 4 – Danger Rising (PS4, XOne, Win) \ 22.8. *kausikortin omistajat, muille viikon myöhemmin
- The Sojourn (PS4, XOne, Win) \ 20.9.
- Trine 4: The Nightmare Prince (PS4, XOne, Switch, Win) \ 8.10.
- Indivisible (PS4, XOne, Win, Mac, Linux) \ 8.10.
- Children of Morta (Win, Mac | PS4, XOne, Switch) \ 3.9. | 15.10.