Parin kuukauden päästä ilmestyvän Titanfall 2:n yksinpelikampanjasta alkaa tihkua pikkuhiljaa lisätietoja.
Titanfall 2:n yksinpelikampanja on saanut alla nähtävän trailerin, mutta väläyksiä pelin annista on saatu myös suunnittelija Mackey McCandlishiltä. IGN-julkaisun haastattelussa McCandlish kertoo Respawn Entertainmentin seuraavan Titanfall 2 -yksinpelikampanjassa kiitosta keränneiden Doomin ja Wolfenstein: The New Orderin jalanjäljissä.
-Ihmiset ajattelivat jonkin aikaa, että yksinpeliin tarvitaan massiivimoninpelityylinen kokemus ja keräiltävää saalista, McCandlish toteaa.
McCandlishin mukaan Destiny, The Division ja Borderlands toimivat esimerkkeinä toistoon pohjautuvien pelien trendistä. Hän kertoo ihmisten kuitenkin huomanneen Doomin ja Wolfensteinin myötä, että pelaajat keskipisteeseen laittava yksinpeli toimii vielä tänäkin päivänä.

Titanfall 2 julkaistaan pc:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle 28. lokakuuta.
Lähde: IGN