The Witcher 3 ei viivästy enää, kehittäjät lupaavat

CD Projekt REDin The Witcher 3: Wild Hunt ei luista enää julkaisuaikataulustaan, mikäli pelin kehittäjiä on uskominen.

16.5.2014 10:00

Odotettu uuden sukupolven roolipeli The Witcher 3: Wild Hunt julkaistaan aikataulussaan, pelin kehittäjät lupaavat.

The Witcher 3:n oli alun perin määrä ilmestyä kuluvan vuoden loppupuolella, mutta julkaisun kerrottiin maaliskuussa siirtyvän ensi helmikuulle. Peliä kehittävän puolalaisen CD Projekt RED -studion perustaja Marcin Iwinski kertoi Eurogamer-julkaisulle, että The Witcher 3:n julkaisupäivän siirtyminen oli kertaluontoinen, mutta tarpeellinen toimenpide.

-Teimme päätöksen heti kun pystyimme arvioimaan, kuinka paljon aikaa tarvitsisimme, Iwinski kertoi.

Iwinskin mukaan The Witcher 3:n julkaisupäivän siirtyminen otettiin pelaajayhteisön keskuudessa vastaan yllättävän positiivisesti. Studion saaman palautteen perusteella pelaajat olivat tyytyväisiä, että kehittäjät uskalsivat myöntää tarvitsevansa lisää aikaa pelin viimeistelemiseksi.

The Witcher 3 julkaistaan helmikuussa 2015 Xbox Onelle, PS4:lle ja pc:lle.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa