HBO:n hittivideopeliadaptaatio The Last of Us on käynnistämässä toisen tuotantokautensa tuotantoa ensi vuoden alkupuolella. Nyt sen sisällöstä on paljastunut uutta tietoa: The Last of Us Part II Remastered tulee olemaan osa sarjan tarinaa.
Neil Druckmann, Naughty Dog -studion pomo ja toinen sarjaversion vetäjistä, avaa kakkoskauden suunnitelmia tuoreen haastattelunsa yhteydessä. Hänen mukaansa kakkospelin tammikuussa 2024 julkaistava päivitetty versio ja sen sisältämä uusi pelimateriaali halutaan ottaa ainakin jollain tapaa osaksi myös televisiosarjaa.
Remastered-versio tuo pelaajien koettavaksi kolme täysin uutta tasoa, jotka päätyivät editointivaiheessa ulos alkuperäisestä vuoden 2020 julkaisusta. Lost Levels -osio tulee löytymään uuden version päävalikosta omana kohtanaan eli tasoja ei ujuteta takaisin varsinaisen tarinan sisään. Nämä tulevat olemaan nimeltään ”Jackson Dance”, ”Boar Hunt” ja ”Sewers”.
Druckmann kertoo, että uusien tasojen julkaisun tarkoituksena on tarjota pelisarjan faneille syvällisempi ymmärrys siitä, millainen pelin kehittelyprosessi onkaan ollut. Niitä ei tulla adaptoimaan sarjan puolelle kuitenkaan yksi yhteen, vaan Druckmannin mukaan ainakin yksi elementti niistä on osana tämän hetkisiä käsikirjoitussuunnitelmia.
Hän kuitenkin painottaa, että kakkoskauden kuvaukset eivät ole vielä käynnistyneet ja käsikirjoitusta saatetaan päätyä rukkailemaan lisää projektin edetessä.
The Last of Us Part II Remastered julkaistaan PlayStation 5 -konsolille 19. tammikuuta 2024. Pelin PlayStation 4 -version jo omistavien pelaajien pitäisi pystyä päivittämään seikkailu uutuusversioon 10 dollarin maksua vastaan. Versio tulee pitämään sisällään ennennäkemättömien tasojen lisäksi myös monia muita uudistuksia.
Alla sarjan ykköskauden virallinen traileri.
Lähde: Entertainment Weekly, IGN, PlayStation Store