The Callisto Protocol -kauhuflopin kehittäjä paljasti työstävänsä uutta Unreal Engine 5 -peliä

Striking Distance Studiosilta on luvassa uusi projekti.

26.1.2024 09:00

The Callisto Protocolin kehittänyt Striking Distance Studios työstää uutta peliä.

Studio ei ole esitellyt uutta projektiaan virallisesti. Peli paljastui kuitenkin Striking Distance Studiosin julkaisemista työpaikkailmoituksista. Studion kerrotaan julkaisseen kaikkiaan yhdeksän ilmoitusta, joissa se hakee työntekijöitä uuden pelinsä pariin.

Ilmoitukset paljastavat vain niukasti yksityiskohtia tulevasta pelistä. Pelin kerrotaan kuitenkin olevan työn alla Unreal Engine 5 -pelimoottoriteknologialla. Lisäksi haussa olevilta kehittäjiltä kaivataan kokemusta lähitaistelusta, oletettavasti kuitenkin pelinkehityskontekstissa.

Toissa vuonna ilmestynyt Dead Space -pelisarjan henkiseksi seuraajaksi povattu The Callisto Protocol jäi kauas julkaisija Kraftonin odotuksista. Viime vuonna Striking Distance Studios järjesteli toimintojaan uudelleen ja irtisanoi 32 työntekijää. Myös studion toimitusjohtajana toiminut Glen Schofield sekä muita johtajia lopetti yhtiön palveluksessa pettymykseksi jääneen The Callisto Protocolin jälkeen.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa