Terminator-elokuvien pelioikeuksia Rambo-räiskinnän julkaisijalle

Rambo: The Video Gamen julkaisuun valmistautuva Reef Entertainment on tuomassa myös pelin Terminator-elokuviin liittyen.

22.8.2013 20:30

Brittiläisjulkaisija Reef Entertainment on napannut haltuunsa Terminator-elokuvan ja sen jatko-osan konsolipelioikeudet. Joskus hamassa tulevaisuudessa odotettavissa onkin mielikuvituksellisesti nimetty Terminators: The Video Game.

Ohesta löytyvän kuvan lisäksi mitään konkreettista pelistä ei sitten olekaan vielä paljastettu. Ottaen huomioon, että Reef on myös varovaisesti markkinoidun Rambo: The Video Gamen julkaisija, ei pelistä välttämättä kuullakaan mitään järin kuvaavaa vielä pitkään, pitkään, pitkään toviin.

Myös toisen Terminator-elokuvan pc-pelioikeudet siirtyivät samalla Reefin käsiin. Jostain syystä kuitenkin ensimmäinen leffa jäi kyseisellä saralla kauppojen ulkopuolelle.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa