Tee perässä, osa II: Dark Souls II läpi kitaraohjaimella

Jos Dark Soulsin läpäiseminen kitaraohjaimella sujuu jo vaivattomasti, voit ottaa mallia tästä Dark Souls II -suorituksesta.

7.10.2014 05:00

Kitaraohjaimella infernaalisen vaikean Dark Soulsin läpäissyt Twitch-käyttäjä Bearzly on päihittänyt seuraavan haasteensa vain kuukautta myöhemmin.

Bearzly läpäisi viime kuussa From Softwaren toimintaroolipeli Dark Soulsin Rock Band -pelin kitaraohjainta hyödyntäen ja kertoi aikovansa käydä seuraavaksi Dark Souls II:n kimppuun vastaavalla menetelmällä. Nyt Bearzly on onnistunut tavoitteessaan päihittämällä kaikki Dark Souls II:n pomotaistelut muovikitaraa heiluttelemalla.  Hän kertoo Dark Souls II:n läpäisyn sujuneen itse asiassa hieman ensimmäistä osaa helpommin, vaikka reilun 9 tunnin mittaisen pomotaistelusession aikana hän ehti kerryttääkin yhteensä 92 kuolemaa.

Pomotaistelujen ohella Bearzly ehti myös haastaa muita Dark Souls II -pelaajia kaksintaisteluihin, vieläpä varsin hyvällä menestyksellä. Bearzlyn Dark Souls II -läpipeluu on katsottavissa kokonaisuudessaan hänen Twitch-kanavallaan, mutta esimakua voi ottaa myös oheisesta videopätkästä:

Seuraavaksi Bearzly aikoo käydä Dark Soulsin kimppuun Wii-konsolin Wiimote-ohjaimella. Onnea matkaan!

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa