Street Fighter 6 julkaistaan ensi vuonna PlayStation 5:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Seriesille ja pc:lle, Capcom on vahvistanut uusimman trailerin yhteydessä.

Traileri on huomattava siitä, että se tarjoaa ensimmäiset pelikuvamaistiaiset pitkäikäisen taistelupelisarjan seuraavasta osasta. Viitteitä saadaankin ennen kaikkea jo pelin audiovisuaalisista tyylivalinnoista, mutta samalla vahvistuu, että sivulta kuvatun mätkinnän ohella luvassa on nyt myös pelihahmon takaa kuvattuja seikkailuosuuksia.

Kyseiset seikkailullisemmat osuudet ovat osa pelin tarinavetoista World Tour -tilaa, joka pitää seuraa perinteisemmille Arcade-, Versus- ja verkkotiloille. Omana erikoisuutenaan luvassa on vielä lisäksi Battle Hub -moodi, joka on Capcomin mukaan tarjoamassa pelaajille ”uusia ja uniikkeja keinoja” keskinäiseen vuorovaikuttamiseen. Tarkemmin sitä on määrä esitellä kuitenkin vasta myöhempänä ajankohtana.

Street Fighter 6:n pelillisiin muutoksiin Capcom on sen sijaan paneutunut jo isommin omilla yhteisösivuillaan. Yksi isompia muutoksia on uusi vapaaehtoinen pelaamismalli, jossa erikoisliikkeitä ei tarvitse tehdä enää erilaisia tikkuliikkeitä hallitsemalla, vaan yksinkertaisemmilla napinpainalluksilla. Mukaan on määrä esitellyä myös Assist-nappula, jota pohjassa pitämällä peli auttaa pelaajaa luomaan yksinkertaisia ketjuhyökkäyksiä.

(kuvat suurenevat niitä klikkaamalla)

Oma uudistuksensa on lisäksi oman mittarinsa varassa toimiva Drive-järjestelmä, joka tarjoaa kokoelman erilaisia hyökkäys- ja puolustautumistekniikoita, joiden liikakäyttö voi johtaa kuitenkin pelihahmon väliaikaiseen taintumiseen. Pyrkimyksenä Capcomilla on järjestelmän voimin yrittää tukea ennen kaikkea luovuuden käyttöä taisteluissa.

Omana erikoisuutenaan luvassa on tällä kertaa myös mahdollisuus pelata peliä reaaliaikaisen selostuksen kera. Näytteitä tästä voi katsoa ohesta löytyvästä toisesta videosta.

Näin ennakkoon Street Fighter 6:een on vahvistettu mukaan neljä taistelijaa. Näistä tutuimmat ovat Ryu ja Chun-Li. Street Fighter V:n myötä esitelty Luke on luvatusti myös osa rosteria, minkä ohella ensimmäisenä uutena tuttavuutena mukaan on jo nyt esitelty Yun ja Yang -hahmojen jalanjälkiä kulkeva Jamie. Ohessa videoin ohella kuvia näistä kaikista.

Lähde: Capcom

Lisää luettavaa