Taru Sormusten Herrasta -pelejä on luvassa aimo liuta – Embracer Group kaavailee viittä peliä seuraavan kahden vuoden aikana

LOTR-faneille on luvassa pelattavaa.

16.2.2023 17:01

Embracer Group on julkistanut suunnittelevansa useiden Taru Sormusten Herrasta -pelien julkaisua lähiaikoina.

Ruotsalaisyhtiö kertoi osavuosikatsauksensa yhteydessä kaikkiaan viiden Taru Sormusten Herrasta -pelin julkaisemista seuraavan kahhden vuoden aikana. Peleistä ei ole toistaiseksi juurikaan tietoa, mutta Embracer kertoo Taru Sormusten Herrasta -oikeuksien hankkimisen herättäneen merkittävästi mielenkiintoa niin sisäisissä kuin ulkoiseissa kumppaneissakin.

Taru Sormusten Herrasta -oikeudet päätyivät aktiivisesti kauppoja tehneen Embracer Groupin omistukseen viime kesän lopulla. Yhtiö kertoi tuolloin aikovansa julkaista pelien lisäksi myös elokuvia sekä muita tuotteita ja kokemuksia.

Tällä haavaa Taru Sormusten Herrasta -tuotannoista on tiedossa vain The Lord of the Rings: Gollum. Viime vuonna viivästyneen Klonkku-pelin on nyt määrä ilmestyä tämän vuoden aikana.

Lähde: Embracer Group

Lisää luettavaa