Tältä se nyt näyttää: Egyptiin lähtevästä Assassin’s Creed Originista saatiin ensimmäinen pelikuvanäyte

Assassin's Creed Origins on nyt virallisesti julki ja vieläpä useamman videon tukemana.

11.6.2017 23:07

Ubisoft on paljastanut vihdoin virallisesti Assassin’s Creed Originsin. Lukuisia kertoja viimeisen reilun vuoden aikana vuotanut peli saapuu Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle 27. lokakuuta.

Uusi peli sijoittuu tosiaan muinaiseen Egyptiin, jossa todistamaan päästään assassiiniveljeskunnan syntyä. Origins pyrkii uudistamaan sarjaa lisäksi kepeillä roolipelielementeillä ja muutamilla mekaanusilla lisillä sekä muutoksilla. Taistelujen pitäisi olla nyt esimerkiksi hieman enemmän aktiviisutta vaativia, ja pääsevätpä pelaajat myös vilkuilemaan ympäristöjään taivaalla liitelevän haukkansa avulla.

Ensimmäisen pulahduksen Assassin’s Creed Originsin maailmaan ja pelattavuuteen voi ottaa oheisilla videoilla.

Lisää luettavaa