Borderlands 3:n ensimmäinen erikoistapahtuma Bloody Harvest käynnistyy tällä viikolla. Tarkalleen ottaen uutta ilmaista pelattavaa tarjotaan 24. lokakuuta alkaen ja sitä on mahdollista jyystää joulukuun. 5. päivään asti.
Tapahtumaan on mahdollista osallistua, kunhan pelissä on avannut käyttöönsä Sanctuary III:n. Kun Bloody Harvestin käynnistyy, ilmestyy sen kyytiin Borderlands 3:n erikoistapahtumista vastaava Maurice-hahmo, joka usuttaa pelaajat tappamaan ensin uusia haunted-tyypin vihollisia. Kun näiltä on kerätty tarpeeksi hecktoplasmaa, päästetään räiskijät seuraavaksi uudelle Heck-alueelle, jossa näitä vastaan asettuu joukko epäkuolleita Maliwan-sotilaita sekä kokonaan uusi pomo, joilta on mahdollista ansaita uusia varusteita.
Varustelisien joukkoon kuuluu esimerkiksi uusi yliluonnollisella voimalla varustettu haulikko sekä joukko terror-erikoisvoimalla varustettuja anointed-aseita. Terrorin erikoisuus on, että se häiritsee hahmojen tähtäystä sekä yleistä näkyvyyttä, eivätkä pelaajatkaan ole immuuneja sille.
Uudella trailerilla Bloody Harvestia voi jo silmäillä toiminnassa.
Lähde: Borderlands (kotisivu)