The Last of Us Part 2:n uusintajulkaisusta on paljastettu tarkempia tieotja julkaisun lähestyessä.
Viime kuussa paljastettu remasteroitu The Last of Us Part 2 sisältää muiden uudistusten lisäksi uuden No Return -pelitilan. Roguelike-selviytymispelimuodoksi kuvaillusta uudistuksesta on paljastettu uusia yksityiskohtia sekä pelimuotoa esittelevä traileri.
No Returnissa pelaajat pääsevät haastamaan selviytymistaitojaan satunnaistetuissa viholliskohtaamisissa. The Last of Us Part 2:n tarinasta tuttuihin paikkoihin sijoittuvien kohtaamisten varrella pelaajat keräävät aseita, varusteita ja päivityksiä, jotka he kuitenkin joutuvat hyvästelemään kuoleman koittaessa. Kohtaamisten välillä pelaajat vetäytyvät lymypaikkaansa suunnittelemaan seuraavaa tehtäväänsä. Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa sekä kohtaamisen sisältöön että siitä ansaittavaan palkintoon.
Mikäli pelaaja onnistuu läpäisemään kokonaisen tehtäväketjun kuolematta, odottaa lopussa haastavampi pomokohtaaminen. Tarjolla on kaikkiaan kuusi pomokohtaamista The Last of Us Part 2:sta tuttuja pahiksia vastaan, vaikka niitä onkin sovitettu pomotaisteluita silmällä pitäen.
No Return sisältää neljä erilaista kohtaamistyyppiä. Assaultissa pelaajat kohtaavat aaltoina hyökkääviä vihollisjoukkoja, Capturessa murtaudutaan vastapuolen puolustamaan kassakaappiin, Holdoutissa puolustaudutaan tekoälytoverin kanssa Infected-vihollisia vastaan ja Huntedissa pyritään selviytymään määrätyn ajan loputtomien vihollislaumojen jahdista.
Vaikka aseet ja muut päivitykset resetoituvat yritysten välillä, tarjoaa No Return pysyvämpiä palkintoja myös kesken jääneistä suorituksista. Tehtäviä suorittamalla pelaajat saavat avattua joukon The Last of Us Part 2:sta tuttuja hahmoja. Hahmojen yksilölliset piirteet tarjoavat mahdollisuuksia erilaisten pelityylien kokeilemiseen.
Pelaajat voivat myös kokeilla taitojaan muita pelaajia vastaan päivittäin vaihtuvissa haastetehtävissä, joka on samanlainen kaikille pelaajille. Omaa suoritustaan voi vertailla kilpakumppaneihinsa ympäri maailman pelin pistelistoilla.
The Last of Us Part 2 Remastered julkaistaan PS5:lle 19. tammikuuta 2024.

Lähde: PlayStation