Taktista realismia luvattu – Matchpoint: Tennis Championships paljastettiin

Tenniksen pariin hyppää tällä kertaa Tropico-julkaisija Kalypso.

21.1.2022 14:33

Tennispelien genre on saamassa uuden edustajan tänä keväänä, sillä Matchpoint: Tennis Championships on paljastunut PS5:lle, PS4:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle, Switchille sekä pc:lle.

Matchpointia on julkaisemassa Tropico-sarjasta parhaiten tunnettu Kalypso Media, kun taas kehityksestä vastaa Commandos 2 HD Remasterin pari vuotta sitten tehnyt Torus Games.

Pelin luvataan lähestyvän tennistä taktisen realismin kautta painottaen varsinkin tähtäämisen ja pelaajahahmon sijoittumisen tärkeyttä. Mukaan pitäisi olla yhtä lailla odotettavissa autenttiseksi kuvailtuja pallofysiikoita ja ohjaustapa, joka auttaa pitämään yllä tennisotteluiden luonnollista rytmiä.

Pelattavaksi odottaa sopii niin syvälliseksi kaavailtua uratilaa ja tietysti moninpelimahdollisuuksia. Oikeita tennisammattilaisia Matchpointista on määrä löytyä 16 kappaletta, mutta toki pelaajat pääsevät luomaan myös oman hahmonsa tähteyteen vietäväksi.

Tarkempaa julkaisuajankohtaa Matchpoint: Tennis Championshipsille ei ole toistaiseksi vielä vahvistettu.

Lähde: Kalypso Media

Lisää luettavaa