Syöpään menehtynyt indiekehittäjä Rob Hale jätti peliyhteisölle läksiäislahjan.

Squid in a Box -studion nimissä pelinsä julkaisseen Halen CJ-nimellä esittäytyvä kumppani kertoi äskettäin Steamissa Halen menehtyneen joitakin viikkoja sitten. CJ kertoo viestissään Halen suunnitelleen läksiäislahjan jättämistä jo jonkin aikaa ennen kuolemaansa hänen terveydentilansa heikentymisen myötä. Halen läksiäislahjana hänen kehittämänsä Waves ja Waves 2: Notorious on tuotu kaiken pelikansan saataville ilmaiseksi esimerkiksi Steamissa ja itch.io-palvelussa. 

CJ kertoo samalla Halen viimeiseksi projektiksi jääneen Waves 2:n kehitystyön jäävän kesken hänen kuolemansa vuoksi. Halen kerrotaan halunneen viimeistellä Waves 2:n kehitystyön, mutta koronaviruspandemian ja terveysongelmiensa seurauksena hän ei ehtinyt saattamaan viimeistä projektiaan valmiiksi. CJ toivoo myös Halen pelien voivan tarjota vielä tuntikaupalla rentoutumista ja haasteita pelaajilleen.

– Ennen kaikkea toivon, että voitte tuntea Robin peleihin laittaman intohimon ja rakkauden vielä kauan sen jälkeen, kun hänen poislähtönsä kipu alkaa haalistua, CJ kirjoittaa.

Lähde: Steam